Lauantaina siis Rassen kotiinpaluun jälkeen käytiin kaupassa ja leikittiin pitkään. Tuo poika on mahdoton! Kokoajan kiipeilemässä joka paikkaan ja seisomaan hän yrittää vaikka missä ja miten ja sehän tietää kolhuja. Vielä viime postauksen aikoihin pystyin olemaan turvana kokoajan, mutta enhän minä enää ennätä. Joka sekunti pitäisi olla perässä kulkemassa ja niinkuin arvata saattaa, se ei ole mahdollista. Onhan sitä joka päiväksi sen verran muutakin tekemistä, ettei aika riittäisi. Onneksi toistaiseksi ollaan isommilta kolhuilta vältytty.
Sunnuntaina lähdettiin metsästämään kummitytölleni synttärilahjaa, jonka jälkeen suunnattiinkin itse synttärijuhliin. Lahjan hommaaminen oli aiemmin ollut monesti mielessä, mutta kaupassa oltua jotenkin unohtunut kummasti. Lahja kuitenkin löytyi ja suhteellisen helposti osattiin perillekin heidän uuteen osoitteeseen. Juhlat olivat ihanat, synttärityttö kauniina ja ruoka oli hyvää. Nyt onneksi on tämän kesän juhlat juhlittu, niin eipähän tule syötyä kakkuövereitä :D
Mitäs te teitte viikonloppuna? :)
Sun postauksen kuvat on aina upeita!
VastaaPoistaJa hei,Jyväskylän rallit on muistaakseni Suomen suurin tapahtuma, en muista miten päin mitattuna mut tollein sen voi kai sanoa. :D
Aijaa, enpäs oo tiennykkää! Ja kiitos paljon! :)
PoistaMoi!
VastaaPoistaLöysin tän sun blogin vasta eilen, ja oon kahlannut näitä postauksia läpi eilisen ja tän illan aikana. Niin suloinen Rasmus! :) Kiva lukea toisenkin nuoren äidin elämästä erityislapsen äitinä, itse sain kuuron esikoiseni ollessani 20. Nyt hän on jo 3-vuotias reipas poika, ja kaikki on hyvin vaikka alku olikin yhtä sairaalassa ravaamista ja tutkimusta tutkimuksen perään.
Aurinkoista kesän jatkoa, aion ehdottomasti jatkaa lukemista! :)
-J
Ihana kommentti, kiitos paljon! Meilläkin on onneksi paljon helpottanut, vaikka vieläkin niitä sairaalakäyntejä riittää, mutta oli se ensimmäinen vuosi paljon raskaampi. Kaikkea hyvää myös teille! :)
PoistaHienoa että teilläkin helpottanut! :) Se on jännä miten kaikkeen tottuu. Kun pojan kuurous sitten selvisi, oli se aluksi aika järkytys, kuvittelin nuorena odottajana saavani niin sanotusti terveen lapsen. Olihan se tyhmästi ajateltu, ei se ikää katso kun erityislapsi syntyy. Mutta äkkiä viittomaopetuksesta, sairaala- ja puheterapia käynneistä tuli rutiinia ja osa normaalia elämää.
PoistaKuinka usein teillä on Rasmuksen kanssa sairaalakäyntejä? :)
-J
Minua peloteltiin niin paljon raskauden aikana, etten osannut enää oikeastaan edes elävää lasta odottaa. Sitten pojan syntymän jälkeen tuli diagnoosi, mutta en olisi uskonut, että sitä seuraa vielä toinenkin diagnoosi (mikä sokeuden aiheuttaa). Aluksihan mietin, miten vaikeaa se tulee olemaan ja miten paljon asioita häneltä jää kokematta. Nykyään osaan onneksi suhtautua hyvin positiivisesti tulevaisuuteen. Ei kukaan voi tietää saako täysin terveen lapsen vai ei, mutta täällä blogissani haluankin näyttää sen, että ei erityislapsen saaminen mikään maailmanloppu ole! :) Niin rakas ja minun silmiin täydellinen Rasmus tuollaisenaan kuitenkin on, niinkuin varmasti sinunkin lapsesi! :)
PoistaMeillä on sairaalakäyntejä monella eri puolella (mm.silmä, endo..), mutta noin suurinpiirtein pari kuukaudessa. :)
Luinkin siitä kertovan postauksen. Kamalaa, onneksi sait elävän ja ihanan pojan :) Se on pääasia että suhtautuu positiivisesti, sillä pääsee jo pitkälle! Lapset on omina itsenään maailman rakkaimpia aina, oli diagnoosi mikä tahansa :)
PoistaPakko vielä sanoa, että vaikutat hyvin fiksulta ja ihanalta äidiltä :)
Nyt jatkuu postausten lukeminen!
-J
Nimenomaan! Ja kiitos paljon :)
Poista