Kymmenen aikoihin meille tuli fysioterapeutti käymään ja hienosti Rasmus jaksoi treenata, vaikka viime yö menikin huonosti. Fyssarin käynti meni siis oikein loistavasti noin muuten, mutta loppuvaiheessa Rasmus menetti tasapainonsa ja kaatui naama edellä maahan,jonka seurauksena suusta alkoi vuotamaan verta. Voi luoja, että säikähdin! Toinen, kun huutaa kurkku suorana eikä tietenkään anna katsoa, mitä kävi, niin kyllähän siinä minulla kaikki mahdollinen alkoi pyörimään mielessä. Mietin jo, että irtosikohan hammas tai jotain muuta pahempaa, mutta pian Rasmus kuitenkin rauhottui, eikä suussa mitään kummempaa näkynyt. En yleensä ylireagoi mihinkään hirveämmin, mutta sitten jos tuolle pienelle miehelle jotain käy, niin ensimmäisenä pelkään aina pahinta.
väsynyt raukka <3 |
Fyssarin jälkeen olikin se Rasmuksen lääkäriaika. Korvat tarkistettiin, eikä siellä mitään tulehduksia ollut, onneksi. Sen sijaan lääkäri huomasi, että Rasmuksen kurkku punoittaa, joka selittääkin viime päivien harvinaisen huonon syömisen ja kitinän. Lääkäristä tultiinkin apteekin kautta kotiin, sillä särkylääkettä kannattaa kuulemma antaa usein. En tiedä, onko niistä hirveemmin apua, sillä annoin niitä jo eilen varmuuden vuoksi, mutta ei kait tässä nyt muu auta. Olen koittanut syöttää Rasmukselle sekä lämmintä, että kylmää ruokaa, mutta kumpikaan ei oikein uppoa. Olisiko jotain vinkkejä, jotka auttaisivat kipeään kurkkuun? Itselläni ei ainakaan tunnu mikään silloin auttavan.. Toivottavasti tämä olisi pian ohi. Haluan iloisen pienen poikani takaisin! <3
Ihanasti kirjotettu!<3
VastaaPoistaVoi pientä paranemisia sinne ! :)
VastaaPoistaKiitos paljon, eiköhän se tästä! :)
Poista