Uudistuksia

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi uudistettua tätä blogia! Banneria on pitänyt päivittää jo varmaan vuoden päivät, mutta aina se on siirtynyt. En ole saanut sopivaa kuvaa sitä varten, enkä kyllä ole edes osannut vaihtaa koko banneria. No, sitten juteltuani ystävän kanssa, tajusin ettei se tarvitse kuvaa. Mikäs välttämätön se muka olisi. Nyt on uusi banneri, josta tykkäänkin tosi paljon! Kiitos Roosa siitä ja kaikesta muusta, mitä tätä uudistusta varten tehtiin! <3

Toinen asia mikä blogissani on häirinnyt minua pitkään, on sen nimi. En ole ollut siihen täysin tyytyväinen missään vaiheessa, vaan nytpä olen! Uusi nimi on simppeli ja kertoo juuri kaiken oleellisen. Sen, että täällä blogissa kirjoittelen minä ja että mukana on kaksi pikku prinssiä. Toinen mennä vipeltää jo minkä ehtii ja toinen kasvaa vielä masussa. Onhan meidän perheessä myös mieheni, mutta se ei tähän blogiin niin kuulu ja ajattelin jatkossakin pitää asiat sen suhteen näin.

Mitäs mieltä olette uudesta ulkoasusta, blogin nimestä tai ylipäätään koko blogista? Mitä haluaisitte täällä nähdä? Kaikkia ideoita otetaan vastaan. Nyt on meinaan sellanen olo, että tämä blogi on taas herännyt henkiin! :) 

Ps. Katsokaa Rasmuksenkin uusi ulkomuoto. Isolle pojalle leikattiin ison pojan hiukset! Vauvakiharat sai nyt lähteä. Ja mikä kaikkein ihaninta, letku on poissa! <3

Talvinen viikonloppu

Kuinka ihanaa, että lunta on satanut ja vienyt sitä inhottavaa pimeyttä pois! Mä ainakin olen ihan innoissani tuosta lumesta ja toivon, ettei se kokonaan lähtisi enään pois ennen kevättä. Meillä olikin kiva viikonloppu ja aikaa tuli vietettyä pihalla.

Perjantai-iltana kävin ystäväni kanssa syömässä ja vaihdettiin kuulumiset pitkästä aikaa. Oli ihanaa päästä kunnolla juttelemaan, ilman mitään häiriöitä. Rasmus jäi mieheni kanssa kotiin ja hyvin heilläkin oli mennyt. Nyt raskaana ollessa Rasmus on ollut hoidossa entistä vähemmän, kun ei ole tullut mentyä mihinkään illanviettoihin. Pitäisi kuitenkin muistaa ottaa välillä sitä omaakin aikaa ihan kunnolla ja huomasinkin, miten olin sen tarpeessa! Paljon paremman tuulinen mamma palasi syömästä ja ilta meni ihanasti, vaikka Rasmus valvoikin melkein puolilleöin. Meillä, kun viikonloppuisin tuppaa menemään nuo lapsenkin rytmit miten sattuu. Mutta se ei Rassea itseäänkään haittaa, joten hölläillään niiden suhteen. Turha sitä on niuhottaa tuollaisista, mikäli se ei ketään haittaa :).

 Lauantaina lähdimme hyvissäajoin kaupungille. Siellä oli paljon eri ruokakojuja ja mentiinkin syömään äitini yrityksen kojulle. Siellä syötiin herkulliset leivät ja jatkettiin matkaa ostamaan metrilakuja. Niitä oli mieleni tehnyt jo monta kuukautta, muttei ollut tullut tilaisuutta ostaa. Nyt siis käytin tilaisuuden heti hyväksi ja olihan ne ihan superhyviä! Hetken kiertelyn jälkeen lähdettiin kohti mieheni vanhempien kotia ja vietettiin siellä loppupäivä. Illasta me katseltiin elokuva ja oltiin rennosti.

Sunnuntaina lähdettiin ulkoilemaan koko perheen voimin. Rasmus nautti kirpsakasta säästä, ihan kuten me muutkin. Pitäisikin äitini luota käydä hakemassa pojan pulkkakin, niin voisi rattaista siirtyä pulkkailemaan. Viime vuonna Rasmus ainakin piti siitä! Ulkoilun jälkeen tultiin sisälle ja Rasmuksen nukuttua päikkärit, alettiin leipomaan pipareita. Rasse keskittyi enimmäkseen taikinan maisteluun, mutta onneksi se ei ole niin justiinsa. Kokeiltiinpa ensimmäistä kertaa koskaan tehdä piparkakkutalo ja voi hyvänen aika, että se onkin hankalaa puuhaa! Mikään osa ei sopinutkaan yhteen ja talo oli muutenkin aivan kallellaan. Kuumennettu sokerikin ehti monta kertaa jäähtyä, ennenkuin sitä ehti mihinkään edes laittaa. Katsotaan jaksaako sitä moista edes ensi vuonna yrittää. Voin nimittäin kertoa, että hermot meni :D. Ei tuo leipominen totta tosiaan ole minua varten. Pääasia oli kuitenkin, että Rasse sai taas kokemuksen, sillä kuuluuhan lapselle piparien teko joulun aikoihin.

Onko muut innoissaan lumesta? Mitä sinne ruutujen toisille puolin kuuluu? Kommentointi on viimeaikoina ollut hiljaista, joten olisi kiva kuulla jotakin. Postaustoiveitakin otetaan mielellään vastaan! :)

Rakenneultra

Torstai-aamuna koitti vihdoin kauan odotettu rakenneultra. Vein Rasmuksen edellisenä iltana äidilleni yökylään, jottei aamulla ollut mitään ylimääräistä tekemistä. Jännitin ultraa niin valtavasti, etten saanut edes nukuttua oikein. En tiedä mikä siinä jännitti minua niin paljon, mutta jännittipähän vain.

Koko raskauden ajan minulla on ollut olo, että vauva on terve, enkä sen puolesta jännittänytkään. Ultraa edeltävänä iltana aloin kuitenkin puhumaan miehelleni, että mitä jos siellä onkin jotain vikana? Mitä jos siellä selviääkin jotain vakavaa, enkä ole yhtään varautunut? Päätimme yhteistuumin kuitenkin, että mietitään sitä sitten, jos siihen on aihetta. Ei oltu puhuttu mitään mahdollisista löydöksistä tai että miten niihin suhtautuisimme. Olimme vain arvuutelleet ja miettineet sukupuolta, vaikka meistä molemmat tiesikin, ettei ultrassa todellakaan ole kyse siitä.

20+6

Minulla ei ollut mitään selvää tyttö- tai poikaoloa alkuraskaudessa. Olin aika varma, että tulokas on poika, sillä miehen suku on täynnä poikia ja miehen puoleltahan se määrittyy. Pari viikkoa ennen ultraa aloin kuitenkin ajattelemaan vauvaa kokoajan tyttönä ja katselinkin nettikaupoista pikkuisia mekkoja ja mietin mitä kaikkea ostan sitten ultran jälkeen.

Ultran oli määrä alkaa 9.15, mutta ajat olivat jonkin verran myöhässä. Sydämeni hakkasi, kun jännitin odotusaulassa ja katsoin vähän väliä kelloa. Olisin voinut vaikka pyörtyä siihen jännitykseen. Nyt jälkeenpäin hämmästyttää koko juttu, sillä en ymmärrä mikä siinä kaikessa jännitti. En Rasmuksenkaan kohdalla osannut jännittää noin paljon, vaikka hänen kohdallaan olikin jatkuvasti tunne, ettei kaikki ole ihan hyvin.

Vihdoin lääkäri kutsui meidät huoneeseen ja ultra aloitettiin aikalailla samantien. Vauva potki ja viuhtoi minkä ehti. Lääkäri tutki ja selitti kokoajan mitä katsoo. Itseasiassa tuo lääkäri oli hyvinkin puhelias ja mukava. Oli tosi hyvä mieli, kun hän puhua pulputti, eikä vain tuijottanut ruutua mietteliäästi. Siihen kun olen Rasmuksen kohdalla tottunut. Seurailin kuitenkin vähän väliä lääkärin ilmeitä ja yritin tehdä niistä jotain johtopäätöksiä. Sydäntä hän katsoi hiljaa ja kauemmin kuin muita juttuja ja olinkin ihan varma, että sieltä tulee jotain pahaa. Oikeasti tilanne ei varmaan kestänyt edes kauaa, mutta siltä se tuntui. Miehenikin oli huomannut tämän hiljaisen hetken, kun jälkeenpäin puhuimme asiasta. Kaikki vaikutti kuitenkin olevan hyvin sydämessä ja ihan koko vauvassa. Painoarvioksi pikkuinen sai 396g (20+5) ja vastasi tismalleen viikkojaan.

Ultran lopussa kysyin vielä, josko vauva olisi sellaisessa asennossa, että sukupuoli olisi mahdollista nähdä. Ja kyllä vain, olihan hän. Meille siis syntyy keväällä pikkuinen poika! Vaikka mekot nyt jäävätkin ostamatta, on olo mitä onnellisin. Kaikki oli hyvin ja pian meillä on täällä sekä iso-,että pikkuveli. Ihan mahtavaa. Eipä tätä onnellisempi voisikaan enää olla! <3

Ps. Missä vaiheessa tuo mun eka vauva on kasvanut noin isoksi pojaksi!?!

Hyvä päivä neljän seinän sisällä

Tämä päivä on alkanut oikeinkin hyvin. Heräsin pirteänä, vaikkei yö edes mennyt kovin hyvin Rasmuksen osalta. Rasmus on nyt pari päivää ollut taas flunssainen ja koko jutun kruunasi eilinen oksentaminen. Ihan yhtäkkiä Rasse alkoi oksentaa, enkä edelleenkään tiedä miksi. Liittyisikö flunssaan, en tiedä. Pelkäsin jo oksennustautia, sillä itsehän pelkään oksentamista yli kaiken. No, en usko että kyse olisi siitä, kun kaikki ravinto on tuon yhden kerran jälkeen pysynyt Rassen sisällä, eikä poika muutenkaan vaikuta pahoinvoivalta. Raahattiin kuitenkin Rassen sänky yöksi meidän makkarin ovelle, jotta pienimpäänkin ääneen havahtuisi. Sehän sitten aiheutti Rasmukselle levottomuutta, eikä hän nukahtanut millään. Aamullakin oltiin jo kukonlaulun aikaan hereillä, vaikka normaalisti nukutaan sinne kahdeksaan asti.

Mutta tosiaan, tänään on mennyt hyvin. Rasmus on selvinnyt aamuisista kiukuistaan ja on ollut ihanan hyväntuulinen pikkuinen. Tälläkin hetkellä hän leikkii huoneessaan ja sieltä kuuluu iloinen "puheen" pulputus. Minä taas olen siivonnut koko kämpän. Itseasiassa eilen aloitin ja tänään jatkoin loppuun. Kävi yksinkertaisesti niin, että siivoaminen loppui kesken! Pyykkikorikin ammottaa tyhjyyttään. Tälläistä tilannettahan meillä ei ole ollut aikoihin. Alkuraskauden ajan varsinkin meidän koti oli usein kun pommin jäljiltä, mutta nyt olen ottanut menetetyn siivousajan takaisin, haha. Tosin tuskin tälläistä tilaa tulee jatkumaan enää sen jälkeen, kun Rasse on täysin terve ja päästään menemäänkin ympäriinsä. Siivottua tulee paljon lapsen ollessa kipeä, sillä päivät pitää olla vain kotona.

Sitten vielä ihan asiasta viidenteen. Blogiani pidempään lukeneet varmaankin tietää, etten todellakaan ole mikään jouluhullu. En siis kuulu siihen porukkaan, jotka aloittaa joulusta hehkuttamisen jo lokakuussa. Enpä viime vuosina edes juurikaan laittanut kotia mitenkään joulukuntoon. No, tänä vuonna siinäkin on tapahtunut jotain! Odotan joulua kuin kuuta nousevaa! Olen ostanut jo muutamille läheisille lahjat ja eilen illalla jopa selailin nettiä etsien meille joulukuusta. Siis sellaista pientä muovista, pöytäkuusiko sen nimi on. Ajattelin myös ostaa sohvatyynyille jouluiset tyynynpäälliset! En tiedä mitä minulle on käymässä, mutta alan pikkuhiljaa ymmärtämään näitä ihmisiä, jotka suurinpiirtein jo lokakuussa koristelee joulukuusen. Ihanaa, että nyt on paljon juttuja mitä odottaa! Pysyy mieli virkeänä, eikä pistä tämä marraskuu masentamaan kuten yleensä sillä on tapana tehdä.

Ootetaanko siellä jo joulua? :)

Hurahtanut äiti

Pienten vauvanvaatteiden osto on ihanaa. Tykkään kyllä muutenkin lastenvaatteista ja se varmaan selittääkin sen, että Rasmuksen vaatekaappi tursuaa vaatteita. Mutta niissä 50 ja 56 senttisissä vaatteissa on niin oma viehätyksensä. En malta odottaa, että saadaan tietää sukupuoli, niin pystyy sitten kunnolla ostelemaan niitä pikkuruisia vaatteita! Ollaankin miehen kanssa sovittu, että mennään sen ultran jälkeen vauvanvaateostoksille, mikäli sukupuoli saadaan tietoon.

Kirpparit ovat myös oiva paikka löytää etenkin noita pikkuisia vaatteita, kun ne eivät oikein käytössä kulu. Tänään veinkin Rasmuksen aamupäivästä päiväkotiin ja suuntasin siitä suoraan kirppikselle. Pikkumies jäi iloisena päikkyyn askartelemaan ja tämä mamma pääsi rauhassa tutkimaan kirpputorin tarjontaa. Ja tällä kertaa tein muuten ihan loistolöytöjä! Toistaiseksi olen siis ostellut vauvanvaatteita pelkästään kirpparilta. Olen koittanut hillitä itseäni, ettei kohta joka paikka pursua näitä pienenpieniä vaatteita, mutta en ohita myöskään hyväkuntoisia, ihania ja halpoja vaatteita. Näin tullaan säästämään monia euroja, koska jostainhan ne vaatteet pitää kuitenkin ostaa.

Olen laskeskellut hieman paljonko kaikenkaikkiaan vauvan tarvikkeisiin rahaa tulee menemään ja tajunnut sen, että melko halvalla voi myös päästä. Jos kaiken ostaa uutena, tulee summa olemaan paljon suurempi, kuin käytettyjen tavaroiden hyödyntäminen. Yksi päivä löysin tori.fi:stä hyväkuntoisen ja juuri meidän tarpeisiin sopivan hoitopöydän vain kymmenellä eurolla ja samana päivänä käytiinkin se hakemassa kotiin. Rasmuksen vauva-aikana en hoitopöytää hankkinut ja sen tunsi sitten selässäänkin. Rattaat ostetaan uutena ihan vain siksi, ettei sellaisia meidän mieleisiä oikein käytettynä löydä, mutta myöskin että takuut ynnä muut on sitten voimassa. Niitä kun ei käytettynäkään ihan puoli-ilmaiseksi osteta. Sänky koitetaan löytää käytettynä, mutta kaupasta sitten ostetaan uusi patja, sillä ei haluta ottaa riskiä, että vauva nukkuisikin homeisella tai muuten superlikaisella patjalla. Mikäli ei oikeanlaista sänkyä tule käytettynä vastaan missään, ostetaan se sitten Ikeasta. Siellä ne ovat kuitenkin paljon edullisempia mitä lastentarvikeliikkeissä. Tekisi mieli ostella jo kaikki valmiiksi, mutta aion malttaa mieleni vielä. Tänään on vain ollut tosi hyvä fiilis tästä raskaudesta, enkä ole turhia pelännyt. Toivottavasti näitä tällaisia päiviä tulee paljon.

Kuten saattaa huomata, täällä ollaan nyt tosissaan hurahdettu näihin vauvan juttuihin! Miten muka jaksan odottaa pikkuisen syntymistä vielä monta kuukautta?!?

It's a baby!

Reilu viikko sitten julkaisin instagramissa (@hennaana) masukuvan, joten osa teistä varmastikkin jo tietää tämän uutisen. Ensi keväänä siis meille on syntymässä pikkuinen ihminen! Täällä koko perhe odottaa jo ihan malttamattomana, mutta vielä pitäisi monta kuukautta jaksaa odotella, sillä laskettu aika on vasta huhtikuun 2.päivä. 

Tällä hetkellä elellään siis oikein kivaa aikaa siinä mielessä, että alun pahoinvoinnit on taaksejäänyttä, eikä maha ole vielä tiellä. Nukkuminen tosin on jo nyt ihan yhtä hankalaa kuin Rasmustakin odotellessa. Kun ei voi nukkua mahaltaan eikä selältään, niin lonkka kipeänä sitten nukutaan kyljeltään. Vaikka ensimmäisestä raskaudesta on paljon aika kullannut muistoja, huonot yöunet muistin kuitenkin. Mutta pikkujuttujahan nämä tälläiset on, jos muuten vain menee kaikki hyvin.

Vaikka olenkin maailman onnellisin tästä uudesta pienestä ihmisestä mahassani, on tämä silti jokseenkin raskasta. En vain pääse eroon peloista, vaan vatvon päässäni kaikkea mikä voi mennä pieleen. Lähinnä keskenmenoa ja kohtukuolemaa. Inhottavia ajatuksia, mutten voi niille mitään. Onneksi hetkittäin on myös todella rauhallinen olo ja usko siihen, että kaikki voikin mennä hyvin. Onhan se suurempi todennäköisyys kuitenkin. Päivittäiset potkut kertovat elossaolosta ja onpa meillä dopplerikin hankittu, jota tosin tuli käytettyä enemmän silloin, kun ei potkuja vielä tuntunut. Välillä nytkin haluan varmistuksen, jos masussa ollaan oltu rauhallisesti. 

rv 16+6

Ollaankin jo käyty katselemassa tuplarattaita ja aikalailla tiedetään jo mitkä tullaan ostamaan. Mutta vielä ei niitä osteta tänne nurkkiin pyörimään, vaan vasta lähempänä vauvan syntymää. Olen myös ostanut jo muutamia pikkuruisia vaatteita kirpparilta. Rasmuksen pienimpiä vaatteita ehdin jo vuosi sitten myymään. Tosin Rasmus käyttää edelleen vasta kokoa 80, joten siitä koosta lähtien meillä tulee olemaan paljon vaatetta jemmassa vauvalle. Turvaistuinkin on varastossa odottelemassa, sekä leikkimattoa ja muuta vauvantavaraa, joten rattaat ja sänky nyt tulee olemaan ainoita sellaisia isompia hankintoja tulokkaalle. 

rv 17+6

Rakenneultra on vasta tämän kuun lopussa. Jotenkin minulla on usko siihen, että kaikki on siellä ihan hyvin, vaikka Rasmuksen erityisyys huomattiinkin nimenomaan tuossa ultrassa. Uskon myös, että mikäli kaikki todella on niin hyvin kuin mahdollista, uskallan myös hieman rauhoittua näiden pelkojeni kanssa. Toivoisin, että saataisiin myös tietää vauvan sukupuoli ultrassa. Mitään selvää poika- tai tyttöoloa minulla ei ole ollut, mutta luulenpa, että tämäkin on poika, sillä miehen suku on huomattavan poikavaltainen. Haluaisin tytön, sillä olisi hienoa päästä olemaan myös tytön äiti. Ja onhan minulla aina ollut toive, että joskus tytön saisin. Tämä kun luultavasti tulee viimeinen mahdollisuus olemaan. Toisaalta, jos vauva on poika, niin sen kuuluu olla niin. En pettyisi, sillä jo nyt kokemuksesta tiedän miten hienoa on olla pienen pojan äiti! Mutta saapahan nähdä kumpi sieltä olisi tulossa :)

Onko veikkauksia sukupuolesta? Tai onko lukijoina muitakin raskaanaolevia? :)