Rakenneultra

Torstai-aamuna koitti vihdoin kauan odotettu rakenneultra. Vein Rasmuksen edellisenä iltana äidilleni yökylään, jottei aamulla ollut mitään ylimääräistä tekemistä. Jännitin ultraa niin valtavasti, etten saanut edes nukuttua oikein. En tiedä mikä siinä jännitti minua niin paljon, mutta jännittipähän vain.

Koko raskauden ajan minulla on ollut olo, että vauva on terve, enkä sen puolesta jännittänytkään. Ultraa edeltävänä iltana aloin kuitenkin puhumaan miehelleni, että mitä jos siellä onkin jotain vikana? Mitä jos siellä selviääkin jotain vakavaa, enkä ole yhtään varautunut? Päätimme yhteistuumin kuitenkin, että mietitään sitä sitten, jos siihen on aihetta. Ei oltu puhuttu mitään mahdollisista löydöksistä tai että miten niihin suhtautuisimme. Olimme vain arvuutelleet ja miettineet sukupuolta, vaikka meistä molemmat tiesikin, ettei ultrassa todellakaan ole kyse siitä.

20+6

Minulla ei ollut mitään selvää tyttö- tai poikaoloa alkuraskaudessa. Olin aika varma, että tulokas on poika, sillä miehen suku on täynnä poikia ja miehen puoleltahan se määrittyy. Pari viikkoa ennen ultraa aloin kuitenkin ajattelemaan vauvaa kokoajan tyttönä ja katselinkin nettikaupoista pikkuisia mekkoja ja mietin mitä kaikkea ostan sitten ultran jälkeen.

Ultran oli määrä alkaa 9.15, mutta ajat olivat jonkin verran myöhässä. Sydämeni hakkasi, kun jännitin odotusaulassa ja katsoin vähän väliä kelloa. Olisin voinut vaikka pyörtyä siihen jännitykseen. Nyt jälkeenpäin hämmästyttää koko juttu, sillä en ymmärrä mikä siinä kaikessa jännitti. En Rasmuksenkaan kohdalla osannut jännittää noin paljon, vaikka hänen kohdallaan olikin jatkuvasti tunne, ettei kaikki ole ihan hyvin.

Vihdoin lääkäri kutsui meidät huoneeseen ja ultra aloitettiin aikalailla samantien. Vauva potki ja viuhtoi minkä ehti. Lääkäri tutki ja selitti kokoajan mitä katsoo. Itseasiassa tuo lääkäri oli hyvinkin puhelias ja mukava. Oli tosi hyvä mieli, kun hän puhua pulputti, eikä vain tuijottanut ruutua mietteliäästi. Siihen kun olen Rasmuksen kohdalla tottunut. Seurailin kuitenkin vähän väliä lääkärin ilmeitä ja yritin tehdä niistä jotain johtopäätöksiä. Sydäntä hän katsoi hiljaa ja kauemmin kuin muita juttuja ja olinkin ihan varma, että sieltä tulee jotain pahaa. Oikeasti tilanne ei varmaan kestänyt edes kauaa, mutta siltä se tuntui. Miehenikin oli huomannut tämän hiljaisen hetken, kun jälkeenpäin puhuimme asiasta. Kaikki vaikutti kuitenkin olevan hyvin sydämessä ja ihan koko vauvassa. Painoarvioksi pikkuinen sai 396g (20+5) ja vastasi tismalleen viikkojaan.

Ultran lopussa kysyin vielä, josko vauva olisi sellaisessa asennossa, että sukupuoli olisi mahdollista nähdä. Ja kyllä vain, olihan hän. Meille siis syntyy keväällä pikkuinen poika! Vaikka mekot nyt jäävätkin ostamatta, on olo mitä onnellisin. Kaikki oli hyvin ja pian meillä on täällä sekä iso-,että pikkuveli. Ihan mahtavaa. Eipä tätä onnellisempi voisikaan enää olla! <3

Ps. Missä vaiheessa tuo mun eka vauva on kasvanut noin isoksi pojaksi!?!