Ulkoilua

Me ei ihan päivittäin käydä ulkona ja sen suhteen pitäisikin ryhdistäytyä. Ei minua kyllä ulos tästä eteenpäinkään saa, jos on liikaa pakkasta tai vettä sataa kaatamalla. Silloin olen paljon mielummin sisällä ja leikin Rasmuksen kanssa. Nykyään on kuitenkin paljon kivempi ulkoilla Rassen kanssa, sillä hän voi tehdä jo muutakin kuin istua tönöttää rattaissa tai keinua. Pelkästään keinumisen katsominen saa minulle järkyttävän huonon olon, mutta koska Rasmus sitä niin rakastaa,pakkohan sitä on tehdä. Itse vain katselen suurimmaksi osaksi muualle sitten.

Yllätyksekseni Rasmus ei pelännyt hiekkaa! Oikein mielenkiinnolla otti sitä käsiinsä ja tiputti takaisin maahan. Toivottavasti se ei ollut kertaluontoista, sillä haluaisin niin viedä Rassea hiekkalaatikolle, varsinkin kesällä. Toinen iso edistys oli se, että tuo pikkuinen suostui kävelemään (äidin kädestä kiinni pitäen) ja seisomaan kengät jalassakin. Ihanaa, ulkona voikin tehdä jo vaikka ja mitä! Tänään oltaisiin taas menty uudestaan, mutta ikkunasta ulos katsoessa muutin mieltäni, sillä vettä satoi kaatamalla. Nyt pitää sitten vain keksiä jotain kivaa tekemistä sisällä.

Luksusta arkeen

Viime maanantai-aamu alkoi oikein mukavasti. Ystäväni Jenna tuli luokseni ja lähdettiin yhdessä käymään kaupassa. Oltiin jo edellisenä päivänä sovittu, että pidetään vihdoin jo kauan puhuttu brunssi. Meillä on pitkään mennyt aikataulut niin ristiin, ettei oltu edes ehditty kunnolla näkemään aikoihin. Nyt Jennalla oli vapaapäivä, eikä meilläkään ollut mitään menoja, joten saatiin sovittua sitten näinkin kiva juttu. Kaupasta tuli ostettua vaikka mitä, mutta tajuttiin jo brunssia laittaessa, ettei mitenkään kaikkea kannata laittaa pöytään, sillä eihän sitä ihan määräänsä enempää jaksa syödä. Kaupassa oltiin niin nälkäisinä molemmat, että tuli syötyä silmillä. Tosi kiva brunssi saatiin kuitenkin ja oli mukava rauhassa istuskella pöydässä ja nauttia siitä. Samalla tuli vaihdettua monen viikon kuulumiset. Tälläisiä hetkiä pitäisi ehdottomasti saada lisää! 

Kiitos Jennalle kuvista! :)

Tykkäättekö brunssista? Tuleeko sellaisia tehtyä kotona? :)

Rassen päivän asu nro 2

Ensimmäisestä Rassen päivän asu-postauksesta onkin aikaa jo yli kuukausi. Joku ehtikin jo kyselemään, koska uutta tälläistä postausta olisi tulossa, joten päätin tarttua tuumasta toimeen. Rasmuksella on tässä kuukauden aikana ollut vaikka mitä ihania asuja (ainakin omasta mielestäni), mutta ei vain ole tullut otettua kunnon kuvia niistä. Yritän nyt muistaa kuvata niitä vähän useammin :).

Body - H&M

housut - Mini Rodini

pipo - Mini Rodini

lapaset - Name It

takki - Lindex

kengät - Zara

Osa näistä kuvista onkin jo aiemmin näkynyt blogissa, mutta laitetaan nyt uudestaan, kun näissä kuvissa hyvin tuo asu näkyy. Tälläisiä asuja Rasmuksella on monesti päällään, jos ollaan päivä kotona ja ehkä piipahdetaan kaupassa. Mukavaa, mutta kivannäköistä! :) 

Mitäs piditte tästä asusta? :)

Mietteitä erityislapsista ja elämästä

Olen viimeiset pari päivää ollut hyvinkin mietteliäs. Tässä muutama päivä taaksepäin googletellessani jotakin, törmäsin blogiin, joka kertoi incl-sairautta sairastavasta lapsesta. Tästä sairaudesta en ollut koskaan kuullutkaan, joten aloin selvittämään minkälainen sairaus on kyseessä. Kun luin vähän tietoa sairaudesta, tuli minulle jotenkin hyvin surullinen olo. Sairautta sairastavat elävät yleensä 5-12 vuotiaiksi. Luin sitten monen monta postausta siitä blogista ja sen jälkeen olenkin miettinyt kaiken maailman asioita elämisestä. Kuinka se ei kaikilla ole yhtä helppoa ja miten surullista onkaan, kun jotkut oman lapsensa joutuvat hautaamaan.

Olen ihmisenä sellainen, että hirveän helposti murehdin toistenkin asioita, vaikkei omakaan elämä ole aina sitä ruusuilla tanssimista. Tuota blogia lukiessani tuli minulle kuitenkin suunnaton kiitollisuus Rasmuksesta ja siitä, että hän tosiaan tälläkin hetkellä tuolla pinnasängyssään nukkuu ja tuhisee niin suloisena. Joka päivästä olen kiitollinen, vaikka välillä on niitäkin hetkiä, kun hermot menee toisen kiukutellessa.

Elämä ei ole mikään itsestäänselvyys. Terveyskään ei sitä ole, vaikka sen saattaa helposti unohtaa. Rasmus on tästä todiste. Rasmus on myös todiste siitä, että sairauksista huolimatta, hän on niin iloinen kaikesta. Pikku jutut, kuten esimerkiksi hyppyyttäminen, tekee tuon pojan niin valtavan onnelliseksi. Eipä hän vielä ymmärrä sairastavansa edes mitään, mutta uskon, että hän tulee olemaan hyvin onnellinen siltikin, kun niistä asioista ymmärtää.

Jos tätä lukee joku, joka tietää saavansa erityislapsen tai jolla sellainen on vastikään syntynyt, haluan kertoa, että siitä selviää. Elämä tulee olemaan erilaista, muttei sen huonompaa. Itse ajattelen, että erityislapsi on suuri lahja. Tottakai tervekin lapsi sitä on. Omalla kohdallani erityislapsi on opettanut niin paljon elämästä. Jos Rasmus olisi täysin terve, en olisi tälläinen kuin nyt olen. Rasmus on tehnyt minusta paremman ihmisen.

Rasmuksen kuulumisia ja taitoja

En ole aika pitkään aikaan kirjottanut kunnon kuulumisia Rasmuksesta ja ajattelin nyt korjata asian. Rasmus on tällä hetkellä kahden vuoden ja yhden kuukauden ikäinen, iloinen pikkupoika. Pituutta löytyy jo 75 senttiä ja painoa pikkusen reilu 8 ja puoli kiloa. Uhmaa ja omaa tahtoa löytyy, välillä jopa vaikka muille jakaa, mutta useinmiten Rasmus on oikein iloinen ja utelias pikkuinen. Vastikään on myös tullut paljon uusia taitoja. Ilman tukea seisomaan nouseminen tapahtui tässä jokin aika sitten ja siitä lähtien sitä on pitänyt harjoitella joka päivä. Ongelmana on se, että Rassella on niin paljon halua ja sisua opetella kokoajan, mutta lihasheikkous pistää jalat tärisemään niin kovin. Onhan se harmi, kun toinen niin kovasti haluaisi seisoskella, muttei voimat riitä vielä. Tämän kevään aikana on kuitenkin tarkoitus aloittaa kasvuhormoni, joka sitten kasvattaa myös lihasta.Pari päivää sitten Rasmus alkoi ensimmäistä kertaa ikinä kävelemään taaperokärryllä. Sohvan reunoja ja sen sellaisia pitkin on liikuttu jo pidempään, mutta tämä eteenpäin kävely alkoi tosiaan toissapäivänä. Niin vain äiti sai taas olla ylpeä pojastaan <3. 

Näin parin vuoden iässä Rasmus osaa :

-seisoa ilman tukea noin kymmenen sekuntia

-kävellä taaperokärryn kanssa

-juoda itse mukista

-riisua pipon,lapaset,kengät ja sukat. Kerran myös sukkahousutkin

-kiivetä sohvalle ja tulla alas sieltä

-liikkua kotona joka paikkaan ja löytää aina ne kielletyt jutut (sähköjohdot yms)

Rasmuksen tämän hetken lempparijuttuja on keinuminen, musiikki, pureminen (ei niin kiva juttu), Nöpö-koiran kanssa leikkiminen, ruokailun jälkeinen suun pyyhkiminen, itse mukista juominen, tavaroiden kolistelu lattiaan, imurin letkun kanssa pelleily, ikkunoiden pussailu ja aurinko.

Rasmus ei tykkää kokkareisesta ruoasta, kielloista, tukisandaaleista, sukista, sateesta eikä tuulesta. 

Joka päivä tuon pojan kanssa on vähän erilainen, mutta ihana. Nautin niin paljon kotona olemisesta hänen kanssaan, etenkin nykyään, kun päivät ei ole täynnä itkua, kuten vauvana. En sano, että silloin en hänen kanssaan olisi viihtynyt, mutta on nykyään vain kivempaa. Päivät, jolloin huomaa Rasmuksen oppineen jotain, ovat aivan mahtavia. Jokainen uusi taito on niin iso juttu. Joka päivä jaksan olla kiitollinen siitä, että Rasmuksen olen elämääni saanut. En tiedä mitään parempaa kuin oman lapsen ilo ja nauru. Ja sitä meillä kuuluu joka päivä :).

Sairaalareissua ja muita kuulumisia

Tiistaina meillä oli sairaalareissu Helsingin lastenklinikalle. Rasmuksella oli siellä sydämen ultra ja koska kyseessä oli vain tuo yksi juttu, ajattelin, ettei yöksi Helsinkiin jäädä. No niin me tiistai-aamuna kuuden aikaan istuttiin jo taksin kyydissä kohti Helsinkiä. Ilmottautuminen oli puoli kymmeneltä. Hyvin ehdittiin, kun pidettiin vain yksi pysähdys. Yleensä aina pysähdytään sen kerran, kun kolmen tunnin ajomatka on kuitenkin taaperon kanssa aika pitkä. Menomatka meni hyvin. Rasmus jaksoi hienosti melkein perille asti. Viimeinen puolituntinen oli vähän kitinää, mutta Rasmuksen Satu-kummi oli mukana ja viihdyttikin poikaa takapenkillä. Perille päästyä ensimmäisenä riennettiin verikokeisiin, jonka jälkeen alkoi itse ultra. Rasmukselle annettiin tälläkin kertaa rauhoittavaa lääkitystä. Hän kun ei millään haluaisi pysyä paikallaan sitä puolta tuntia, mitä se sydämen ultraus kestää. Lääkkeen vaikutuksen takia Rasmus vain makoili tyynen rauhallisesti paikallaan ja sydän saatiin hienosti kuvattua. Ja mikä parasta, sydämen tila ei ollut huonontunut yhtään sitten viime kuvauksesta! Olen niin onnellinen, että tilanne ei ole mennyt huonommaksi. Nyt voidaan reilun viikon päästä lähteä rauhallisin mielin Espanjan reissullekkin!

Takaisin tullessa matka meni vieläkin helpommin. Varmaan lääkkeellä oli jotain osuutta asiaan. Rasmus nimittäin nukkui ihan lähes koko matkan. On se vain hyvä, että Rasmus viihtyy muutenkin hyvin autossa, sillä meillä noita pakollisia reissuja on ja tulee olemaan tulevaisuudessakin. Rasse on kyllä ihanan reipas pikkupoika, joka jaksaa hienosti sairaalareissut ja kaikki "kidutukset" siellä. Onhan Rasmus paljon joutunut sairaalassa ja eri tutkimuksissa olemaan, ihan koko elämänsä ajan.

Raskaan reissun jälkeen halusin, että muutama päivä ollaan vain kotona, ihan ilman mitään ylimääräistä sähellystä. Eilinen menikin omalta osaltani siivoillessa. En voi uskoa, miten hirveä kaaos täällä olikaan! Rasmus on sitten taas saanut rauhassa leikkiä omilla leluillaan. Eilen saatiin vielä äidin Nöpö-koira muutamaksi päiväksi hoitoon ja se jos mikä on Rassesta hauskaa! Koko tämän päivän Rasmus on kiirehtinyt Nöpön perässä. Nöpö ei kyllä saa hetken rauhaa :D.

Sellaisia terveisiä täältä tällä kertaa. Miten teidän viikko on mennyt? :)

Herkutteluhetki

Viime aikoina olen onnistunut saamaan joka päivälle jotain ohjelmaa. Voisinpa jopa väittää, että on ollut kiire. Reilun parin viikon päästä lähdetään Espanjaan viikoksi, mutta ennen sitä on yksi Helsingin sairaalareissu, sekä sairaalakäynti ihan täällä Jyväskylässä. Helsingissä kuvataan taas sydäntä ja toivottavasti tilanne ei ole huonontunut. Onneksi kuitenkin se on ennen reissua, niin voi varmistaa lääkäriltä, että Rasmus voi ylipäätään matkaan lähteä. Uskon kyllä ettei siihen ole estettä, sillä niin voimissaan tuo pieni mies täällä on. Onhan se silti kiva saada varmistus lääkäriltä, jotta voi sitten huoletta lähteä. En malttaisi odottaa edes! Lämpöisiä ilmoja on ollut ikävä. Viime kesänä oltiin Rasmuksen kanssa Kreikassa, joten matkaaminen tuon taaperon kanssa ei edes jännitä. Ennen Kreikan matkaa oli meinaan ihan erilaiset fiilikset :D. Sillon stressasin vaikka ja mistä..

Sitten asiaan, mistä otsikkokin kertoo. Ollaan parit kerrat tässä viime aikoina käyty moikkaamassa siskoani hänen työpaikallaan. Samalla ollaan herkuteltu, sillä työpaikkana sattuu olemaan kahvila. Kuten olen aiemminkin sanonut, olen aika lepsu äiti mitä herkutteluun tulee. Varmasti jotkut ovat katelleet kauhuissaan, kun noinkin pikkuinen saa herkkuja, mutten itse näe satunnaista herkuttelua pahana. Vieläpä, kun Rasmus on ikäistään niin paljon pienempi. Nyt 2v1kk ikäisenä vain 75cm ja 8,5kg. Normaalisti tuon kokoisia taitaa olla alta vuoden ikäiset. Välillä vaan tulee mietittyä muiden ihmisten ajatuksia, kun eivät Rassen ikää tiedä. Yksi hyvä esimerkki siitä on, kun reilun puolen vuoden iässä Rasmusta alettiin istuttaa. Rattaissa sitten pidin poikaa istuma-asennossa ja kokoa Rasmuksella oli silloin vasta viitisen kiloa ja 56 senttiä. Muistan miten pahalta tuntui, kun ihmiset katsoivat ihan kauhuissaan kaupungilla. Muistan, kuinka pahalla mielellä soitin äidilleni asiasta ja yhdessä me todettiinkin, ettei nyt herranjumala muiden katseiden perusteella estetä Rasmuksen kehitystä. Ettei häntä pidä pakolla pitää makaamassa, jottei muut katsoisi pahasti. Nykyään olen paljon varmempi kuin vielä tuolloin, mutta asiaa tulee joskus mietittyä. Esimerkiksi silloin, kun Rasmukselle annoin tuon munkin syötäväksi.

Postauksesta tulikin aika sekava, vaikka alunperin oli vain tarkoitus kertoa mukavasta herkutteluhetkestä kahvilassa :D