Moikka taas, pitkästä aikaa!
Mua suorastaan ärsyttää miten taka-alalle tämä blogi on viime aikoina jäänyt. Ei ole kyse siitä, etteikö olisi ollut aikaa kirjoitella. Enemmänkin kyse on jaksamisesta. Voin kertoa, että väsyttää. Väsyttää välillä niin paljon, että mietin selviänkö päivästä iltaan asti. Rasmus on jättänyt päikkärit pois, enkä siis itsekään päivällä unille pääse. Tämä loppuraskauden väsymys on niin suurta, että pikku päikkärit joka päivä tekisivät varmasti hyvää. No, onneksi ei kovin montaa viikkoa ole enää jäljellä, koska täällähän mennään jo 35.viikolla. Toivoisin enemmän kuin mitään, että vauva syntyisi vähän ennen laskettua aikaa, mutta pelkäänpä, että prinssiä odotellaan saapuvaksi vielä 42.viikollakin. No saapahan nähdä.
Muutama viikko sitten minulla oli ihanat baby showeritkin. Tarkoitus oli tulla kirjoittelemaan niistäkin, mutta niin se vain jäi sekin. No juhlat oli ihanat! Paljon kivemmat mitä osasin ikinä edes odottaa! Vieraita oli sopivasti, tarjottavat hyviä ja lahjoja tuli valtavasti. En osannut odottaa sellaista lahjavyöryä, mutta nytpähän on vauvalla ainakin kaikkea mahdollista. Ei tarvitse enään ostaa yhtään mitään :). Baby showereille en halunnut paljon ohjelmaa, mutta vieraat saivat arvuutella mahani ympärysmittaa, sekä vauvan syntymäpäivää, -mittoja, sekä nimeä. Hauska nähdä osuuko joku ihan kohdalleen noissa.
Vauvan tuloon ollaan siis kaikin puolin valmiita. Pinnasänky on kasattu ja kaikki tarpeellinen hankittu. Ensi viikolla ajattelin alkaa pesemään pikkuruisia vaatteita ja jossain vaiheessa pitää alkaa myös miettimään, mitä sinne sairaalakassiinkiin pakkaisi. Eilen käytiin varastosta hakemassa Rasmuksen vanhoja vauvajuttuja ja ihanaa onkin, että pikkuveljeä saa pukea Rasmuksen vanhoihin vaatteisiin. Kyllä ne pikkuiset vaatteet tuovat niin paljon ihania muistoja mieleen <3.
Raskaus on mennyt hyvin ja vauva kasvaa tasaisesti keskikäyrällä. Supistuksista en liiemmin ole vielä joutunut kärsimään edes, mutta erinnäisiä puukotuksen tunteita tuntuu yhtäkkiä ja useasti päivässä. Kuulemma täysin normaaleja tuntemuksia, mutta välillä vihlaisee niin kivuliaasti, että meinaa jalat lähteä alta. Vauva on jo reilusti isompi, mitä Rasmus syntyessään, ja onkin todettava, että vauvan myllerrys tekee välillä jo ihan kipeää. Mutta hyvä, että liikuskelee paljon, niin saan mielenrauhan. Aina, kun liikkeitä on vähemmän, tulee huolta ja se ei ole kivaa. Joten kestän kyllä mielelläni kivuliaampiakin potkuja/liikkeitä.
Rasmuksen kuulumisista taas sen verran, että hyvää kuuluu! Syöminen on taas huonompaa, mutta muuten meillä asustelee oikein ihana ja aurinkoinen pikkumies. Sellainen pahin uhmaaminen on jäänyt, ainakin toistaiseksi. On ihanaa, ettei tarvitse vähän väliä olla napit vastakkain. Niin ja suurin asia Rasmuksen kuulumisiin on se, että viimein aloitettiin se kasvuhormoni! Olen nyt 1,5 viikon ajan antanut iltaisin pistoksen reiteen ja on taas todettava, että tuo lapsi on uskomattoman reipas! Ensimmäiset kolme kertaa aiheuttivat itkun ja säikähdyksen, mutta nykyään ei Rasse piikistä edes välitä. Sanon selvästi ennen pistämistä, että nyt tulee piikki, jotta poika ei säikähtäisi. Ja Rasmus on tajunnut, että piikki on tosiaan se piikki reiteen. Turhaan siis jännitin tuotakin asiaa. Olisi pitänyt arvata, että tämäkin asia oli äidille isompi pelko, kuin Rasmukselle.
Väsymystä lukuunottamatta täällä elellään ihanaa arkea. Millään ei jaksaisi enään odotella vauvan syntymistä, mutta samaan aikaan yritän nyt nauttia viimeisistä hetkistä yhden lapsen äitinä ja antaa Rasmukselle kaikki huomio. Pian hänenkin elämä muuttuu kuitenkin suuresti. Jotenkin vähän haikeaa, mutta innolla me odotetaan!
Mitä teille kuuluu? :)
