Iltapäivällä napattiin siskoni mukaan ja lähdettiin kaupungille. Ensimmäiseksi minun piti hoitaa pari asiaa, jonka jälkeen suunnattiin Amarilloon syömään. Päätin kokeilla jotain uutta, joten tilasin lihapulla-pastan ja se olikin oikein hyvää. Melko tulista, mutta tulinen ruoka on mieleeni. Rasmus sai muutaman suolattoman ranskalaisen, joita maiskutellessa hänenkin aikansa kului ihan hyvin. Ruokailun jälkeen kipaistiin ostamaan siskolleni uusi koulureppu ja lähdettiin takaisin kotiin. Tällä kertaa en ostanut meille mitään, mutta pari viikkoa sitten hankin Rasselle muutaman uuden jutun, joita en ole aiemmin vielä esitellytkään.
Pikkusiskoni rippijuhliin Rasmukselle piti ostaa jokin siistimpi paita. Tuossa valkoisessa kauluspaidassa hauska juttu on se, että kauluksen saa napeilla irti, jolloin paidasta tulee vähän rennomman näköinen. Rasmuksella oli myös tarvetta uusille t-paidoille, sillä niitä ei tosiaan ollut riittävästi. Parit housutkin lähti mukaan. Niille tarvetta ei olisi ollut, mutta onhan nuo nyt söpöjä. Kaikki nuo vaatteet ostin Polarn O Pyretistä, mikä on ihan minun lemppari lastenvaateliike. Hinta-laatusuhde on mielestäni oikeinkin hyvä. Kestävät kulutusta tosi hyvin ja Rasmus ehtii samoja vaatteita käyttämään melko pitkään hitaan kasvun vuoksi. Jotkin Rassen tämän hetkisistä vaatteista ovatkin olleet jo yli puoli vuotta käytössä..
Illalla lähdettiin vielä käymään äitini luona, sillä siellä on ihanan vilpoisaa. Oma koti alkaa näillä keleillä muistuttamaan liikaa saunaa.
Sellainen oli meidän päivä. Nyt on kuitenkin parempi painua jo pehkuihin, kello näyttää olevan taas ihan liikaa. Hyvää yötä! :)
Vitsit rasse on niin rakas <3
VastaaPoistaNiin se on! <3
Poista