Moikkamoi!
En ole kirjoittanut toooodella pitkään aikaan, mutta nyt tuli sellainen olo,että bloggaaminen kiinnostaa taas! Itseasiassa ei syy poissaololleni ole pelkästään ollut kiinnostuksen puute, vaan olen lisäksi ollut kiireinen. Kahden lapsen arki on ollut kiireistä ja silloin kun vapaa-aikaa on ollut, ei ensimmäisenä ole mielessäni ollut blogi. Nyt kuitenkin ajattelin taas tulla kirjoittelemaan useammin! Onkohan siellä enää ketään lueskelemassakaan?
No mitä meille kuuluu? No vaikka mitä! Ensinnäkin kerrottakoon, että meidän pieni poikamme sai nimekseen Liinus! Hän onkin jo 4 kuukautta vanha. Melkeinpä neljä ja puoli! Pakko taas todeta, että aika tosiaan juoksee, jopa liian nopeasti. Kohta vauvavuodesta on jo puolet mennyt, vaikka juurihan tuo pikkuinen syntyi. Liinus on oikein ihana tapaus. Ensimmäiset pari kuukautta aika itkuinen, mutta nykyään oikein tyytyväinen, kunhan hänelle pidetään seuraa. Isoveljen leikkien seuraaminen kiinnostaa kaikista eniten. Kaikista parasta on, jos niitä saa seurata sylistä! Liinus osaa kääntyä selälta mahalleen ja vähän pääsee jo eteenpäinkin. Tosin pää kyntää lattiaa ja jalat viuhkovat, mutta jotenkin sentään :D . Leluista tartutaan kiinni ja viedään suuhun. Tutti taas ei kelpaa ollenkaan. Tissillä sen sijaan olisi kokoajan, jos vain voisi. Ihan vain huvikseen. Liinus onkin vielä täysin rintamaidolla <3. Kiinteitä alotellaan todennäköisesti vasta puolen vuoden tienoilla. Hän tykkää höpötellä ja on yhtä hymyä, kun hänelle lässyttää takaisin <3. On se rakas! <3
Toiselle rakkaalle; Rasmukselle, kuuluu myös hyvää. Rasmus on oppinut uusia juttuja. Hän hyräilee nuotilleen vaikka kuinka monia eri lastenlauluja ja se jos mikä on söpöä <3. Kävellä tuo poika ei halua vieläkään. Tai ei uskalla. Seiniä ja muita tukia pitkin kulkee kyllä kaikkialle. Nykyään hän kulkee ulkonakin hienosti, vaikka ennen se pelotti niin kovin. Rasmus onkin rohkaistunut todella paljon! Pikkuveli on Rasmuksesta ihana ja ärsyttävä. Välillä mennään halailemaan veljeä ja välillä äkkiä nipistetään. Kaikista ihaninta onkin katsella noita poikia yhdessä (silloin kun Rasmus ei kiusaa Liinusta :D). Ja mitä muuta Rasmuksen kuulumisiin tulee, niin hän sai taannoin myös kehitysvammadiagnoosin. Osasin jo odottaa sitä ja diagnoosi helpottaakin elämäämme melkoisesti. Rasmukselta ei odoteta liikoja, vaan annetaan kehittyä rauhassa omaan tahtiin. Rasmus on nykyään oikein vekkuli. Joka päivä hän naurattaa jutuillaan ja rätkättää itse mukana hassutuksissaan. Uhmaa on ja omaa tahtoa, mutta on tuossa lapsessa myös ihana,herkkä puoli. Joka päivä monta kertaa kiipeää syliin halailemaan ja rakastaa sitä, kun häntä hipsutetaan selkään ja käsiin <3.
Me elellään täällä nyt tosiaan ihan perusarkea. Mies tosin palailee ensi viikolla kesälomalta töihin ja jään taas poikien kanssa keskenään kotiin. Onhan tässä jo vähän ehtinyt laiskistua, kun on kokoajan ollut toinen käsipari auttamassa poikien kanssa, mutta äkkiäkös sitä taas tottuu siihen arkeen, että päivät menee yksin lasten kanssa. Pitääkin keksiä kaikkea kivaa puuhaa päiviksi :)
Mielelläni kuulisin postausideoita teiltä! Mistä haluatte lukea?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
lauantai 6. elokuuta 2016
tiistai 21. heinäkuuta 2015
Villikili ja ihana lauantai
Viime viikon lauantaina oli ihanan aurinkoinen päivä, joten päätimme heti aamupäivästä lähteä Laukaassa sijaitsevalle kotieläintilalle. Tämä tila, Villikili, on ihan mahtava paikka pikkulapsille ja miksei vanhemmillekin. Erityisen hyvä paikka myös Rasmukselle. Sokealle lapselle, kun ei perus eläintarhat ole kovin hyviä paikkoja. Siellä, kun ei eläimiin voi koskea, kuten Villikilissä. Rasse ystävystyi samantien ensimmäisenä paikalle tulleeseen possuun (taisi possu haistaa vain rattaiden alakorissa olevat eväät,haha). Tilan omistaja kertoi myös hauskoja juttuja eri eläimistä. Esimerkiksi tämä possu oli kuulemma tilan diiva. Possujen lisäksi tilalla oli muunmuassa kanoja,kukkoja,pupuja,marsuja,poni,lehmä,vuohia, lampaita ja kilpikonna. Varmasti moni eläin jäi vielä mainitsematta, joten paljon oli siis nähtävää ja koettavaa. Rasmuksen sokeuden kannalta tila olikin mahtava elämys. Sen lisäksi, että eläimiin sai koskea, piti ne kunnolla ääntä ja haisivat. Paljon eri aistikokemuksia pikkumiehelle siis.
Mukaan lähti meidän pikkuperheen lisäksi kaksi siskoani. He kun ovat eläinrakkaimpia ihmisiä mitä tiedän, eivät he halunneet missata tälläistä reissua. Niimpä me siellä kaikki yhdessä ihmeteltiin eläimiä. Hinta oli 5e/hlö, eli ei kallista huvia ollenkaan! Vaikkakin kuulin, kuinka yksi vanhempi rouva päivitteli, miten kallis sisäänpääsy oli.. Parisen tuntia meillä vierähti aikaa siellä. Lopuksi Rasmus alkoi kaivata päiväunille, joten syötiin eväät siellä ja lähdettiin takaisin kotia kohti. Rasse nukkuikin koko automatkan.
Tämän hauskan retken jälkeen, ystäväni laittoi minulle viestiä ja kertoi olevansa Jyväskylässä perheensä kanssa. Tottakai mielelläni keitin heille kahvit ja sain nähdä ystävääni ja hänen lastaan, minun kummityttöäni. Meillä oli tosi hauska iltapäivä heidän kanssaan. Rasmus ja kummityttöni leikkivät yhdessä ja nauraa rätkättivät! On se vain niin ihana nähdä nuo kaksi niin rakasta pikkuista leikkimässä yhdessä. Pian meidän olisikin tarkoitus mennä heille päin kylään. En edes malta odottaa!
Meillä oli siis oikein mukava lauantai. Haluan tarjota Rasmukselle mahdollisimman paljon ihania elämyksiä ja Villikili oli ehdottomasti yksi sellainen! Suosittelen siis käymään siellä, jos vain on mahdollisuus.
Oletteko käyneet Villikilissä? Tiedättekö jotain muita hyviä paikkoja, missä käydä pikkuisen kanssa? :)

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015
Minigolf
Koska lapsiperhearki on välillä melkoista rumbaa (varsinkin uhmiksen kanssa), on hyvä ottaa aikaa myös ihan vain parisuhteelle. Vaikka yhdessä asuessa se toinen on joka päivä siinä, ei se ole sama asia, kuin että tekisi kahdestaan jotain.
Minulla on hyvät tukiverkostot ollut ihan Rasmuksen syntymästä asti. Oikeastaan aina Rasmuksen saa luotettavalle hoitajalle, kun sellaista tarvitsee. Yleensä Rasmusta on tullut vietyä hoitoon vain noin kerran kuukaudessa, jolloin hän on sitten jäänyt yökyläänkin. Välillä kuitenkin vain parin tunnin lapsivapaakin on ihana pieni breikki. Viihdyn Rassen kanssa oikein hyvin, mutta on asioita, joita ei voi/halua tehdä lapsi mukana. Esimerkiksi tänään mentiin minigolffaamaan mieheni kanssa ja vietiin Rasse hoitoon. Olisihan poika siellä voinut olla mukana, mutten usko, että hän olisi siellä viihtynyt. Eikä se olisi ollut niin hauskaakaan, kun olisi pitänyt samalla viihdyttää tuota pientä ihmistä. Uskon, että ainakin äiti-ihmiset tajuavat hyvinkin mistä puhun.
Meillä oli tosi hauskaa minigolffaamassa,ihan meidän kodin lähellä olevalla pikkuradalla. Se oli itseasiassa ensimmäinen kerta minulle. Hävisin, mutta kivaa se totta tosiaan oli. Sen jälkeen käytiin vielä jätskeillä. Vieressä olisi ollut kiva pikku jätskikoju, mutta kun jonoa oli niin paljon, päätettiin ajaa ihan vain mäkkiin. Sitäpaitsi McFlurry on ihan minun lempparia! Sillä aikaa Rasmus sai nauttia hoidossa täydestä huomiosta. Siellä oli käyty keinumassa, soitettu pianoa ja tietysti leikitty. Rasmus olikin yhtä hymyä, kun häntä menimme hakemaan.
Meillä on nyt pari yötä mennyt tosi huonosti, sillä vihdoin ja viimein alkoi Rassen yömaidosta vieroittaminen. Siitä kirjotankin sitten enemmän, kun se tuo tulosta. Voin kuitenkin kertoa, että täällä on nukuttu huonosti ja senkin takia oli oikein kiva tehdä jotain piristävää päivällä. Nyt taas jaksaa ensi yönä kuunnella sitä huutoa, mitä on varmasti vielä luvassa! Oletteko käyneet minigolffaamassa? Mitä teette lapsivapaina aikoina? :)

maanantai 13. heinäkuuta 2015
Matkakuumetta
Ääh, hirveä matkakuume! Yleensä viihdyn Suomessa oikein hyvin kesäaikaan, mutta tämä kesä on poikkeus. Ei varmaan keneltäkään ole jäänyt huomaamatta, miten suoraan sanottuna paskoja säitä on ollut ja nyt eletään jo heinäkuun puolessa välissä! Pari päivää tuntui kesältä, mutta siihen ne sitten jäivätkin. Minulla ainakin on jo usko loppunut siihen, että enää edes tulisi lämpösiä kelejä.
Miehellä alkoi tosiaan sunnuntaina kesäloma ja nyt olenkin epätoivoisesti selannut eri sivustoja ja koittanut löytää äkkilähtöä. Mutta siinä on kaksi ongelmaa. 1. Aikaa on vain rajallisesti, koska miehen kesäloma loppuu jo parin viikon päästä. Matkaan olisi siis päästävä pian. 2. Ihan hirveitä summia ei ole varaa reissuun laittaa. Rasmuksenkin osalta matkat maksaa aika paljon, kun yli 2-vuotias ei mene enää sylivauvasta..
Jotenkin kuvittelin, että sellaisia "lähde huomenna viikon reissuun halvalla" -matkoja olisi paljon, mutta eheei. Suurin ongelma on kuitenkin se, ettei niitä äkkilähtöjä lähipäiville ole oikeastaan ollenkaan. Olenko aina ollut väärässä ja kuvitellut, että sellaisia äkkilähdöt nimenomaan on vai eikö niitä vain nyt ole tarjolla? Lentoja ja hotelleja taas kun erikseen katselee,niin hinta nousee ihan pilviin. Olisi sitten minne suuntaan tahansa menossa. Elokuun puolella olevat lähdöt (joita oli aika paljonkin) ei hyödytä meitä mitenkään, kun mies on jo takaisin töissä..
Todennäköisesti ei siis mihinkään reissuun olla lähdössä. Harmittaa, että se tosiaan taitaa vain jäädä haaveen tasolle. Syksylläkään reissuun lähtö ei ole ihan yksinkertaista, sillä noita lomapäiviä ei liikaa ole. Yllättäisipä nyt jotkut suuremmat voimat ja antaisi edes muutaman hellepäivän meille tänne Suomeen! Onko muita matkakuumeilijoita?

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015
Levännyt äiti
Meillä on viime aikoina useampi yö mennyt tosi huonosti. Tai väliin mahtuu kyllä niitä ihan ok öitäkin, mutta kuitenkin. Toissayönä Rasmus heräili ties kuinka monta kertaa ja päätti viiden aikaan, että uusi päivä saa alkaa. Olin ihan poikki. En muista milloin meillä olisi viimeksi niin aikaisin herätty. Sinä päivänä päätinkin, että se Moccamaster on nyt kaiken hintansa arvoinen ja marssin giganttiin ostamaan sen. Nyt on sitten uusi kahvinkeitin. Sanoin huonosti nukutusta yöstä myös setäni vaimolle, ihan ohimennen. Hän ehdotti heti, että voisi ottaa Rasmuksen yökylään. Ei olisi parempaan saumaan tuo ehdotus tulla! Kiitos vielä siitä, jos tätä satut lukemaan! <3
Ei sillä, ettenkö olisi pärjännyt muuten, mutta onhan se nyt ihan mahtavaa, että on tuollaisia ihmisiä ympärillä! Illasta vein Rasmuksen hoitoon ja saatiin mieheni kanssa ihana vapaa-ilta. Katseltiin sarjaa, käytiin ostamassa karkkia (se siitä viikolla herkuttelemattomuudesta) ja rentouduttiin. Sain tasaisin väliajoin Rassen kuulumisia ja hyvin heillä oli mennyt ilta ja yökin. Tänään heräsin kuin uutena ihmisenä, vasta puoli kymmeneltä! Laitoin kahvit porisemaan ja join aamukahvini kuumana, ihan kaikessa rauhassa. Sen jälkeen laitoin muusikit soimaan ja aloin siivoamaan. Kodista saa supernopeasti siistin, kun ei ole lasta pyörimässä jaloissa. Nyt ajattelin sipaista meikkiä naamaan ja lähteä hakemaan pikkuiseni kotiin. On vain niin hyvä mieli :)
lauantai 4. heinäkuuta 2015
Rassen päivän asu nro 8
Rasmuksella on paljon kesävaatteita ja nyt niitä on sitten saanut vihdoin alkaa käyttämäänkin. Kengät asussa ovat vain rekvisiittaa, sillä a. Rasse ei voi sietää niitä ja b. ne oikeasti ovat varmaan tosi epämukavat ja huonot jalalle. Ostin ne vuosi sitten Kreikasta. Ne vain sopivisat mielestäni superhyvin tuohon shortsihaalariin! Tuo haalari onkin yksi lempparikesävaate Rasmuksen vaatekaapissa. Jotenkin siinä on ihanat värit ja tuo kuviointi, mutta sen lisäksi myös helppo ja mukava asu. Mitäs pidätte? :)
Hattu - H&M
Shortsihaalari - Mini Rodini
Kengät - Kreikasta
Tunnisteet:
kesä,
lastenvaatteet,
MiniRodini,
Rasmus,
tootd
maanantai 29. kesäkuuta 2015
Ihana kesäpäivä
Ensimmäisen kerran tämän kesän aikana on tuntunut siltä, että on oikeasti kesä. Tänään meinaan täällä Jyväskylässä ainakin on superlämmin. Aamupäivästä lähdettiin kävelemään kaupungille, kun sovin siskoni kanssa treffit sinne ja heti ovesta ulos astuessa saikin heittää pitkähihaisen paidan rattaiden koriin. Rasmuksellekin olin laittanut hupparin päälle, mutta siitäkin luovuttiin heti alkuunsa. Meiltä keskustaan ei oikeasti ole mikään pitkä matka, mutta kylmemmillä ilmoilla ja sateella on aina tullut valituksi auto. Nyt kun sää oli niin nätti, niin päätin kävellä. Rasmuksestakin huomasi, miten hän oikeasti nautti lämpösestä ilmasta. Kokoajan rattaissa istuskellessa hän oli yhtä hymyä ja puhua pulputti tauotta. Tai no ei sitä nyt puheeksi ehkä voi kutsua, mutta äänteli kumminkin iloisesti.
Kaupungilta oli tarkoitus ostella Rasselle päiväkotiin kampetta. Kuravaatteita ja perusvaatetta. Kyllä, tuo pikkumies aloittaa päiväkotiuransa nyt syksyllä. Siitä teen sitten erillistä postausta. Muuten taitaa kaikki olla nyt ostettu, mutta tossut ja reppu puuttuu. Onneksi tässä ei mitään hätää ole, sillä elokuussa lähdetään vasta tutustumaan päikkyyn ja varmaankin siinä elokuun loppupuolella alkaa sitten viralliset hoitopäivätkin.
Takaisin päin kävellessä pysähdyttiin sataman kohdalla ostamaan pikkumiehelle jätski. Yritän nyt jotenkin saada omaa jatkuvaa herkuttelua kuriin, joten itselleni jätin jäätelön ostamatta. Tarkoitus olisi, ettei viikolla tulisi syötyä hirveästä herkkuja. Mielellään ei yhtään. Viikonloput on sitten asia erikseen, sillä kaikesta en pysty, enkä edes halua luopua. Karkit ja muut makeat ovat vain niin hyviä!
Istuskeltiin satamassa kaikessa rauhassa, auringosta nauttien. Rasmus herkutteli jäätelöllä ja kuunteli tarkasti laineiden liplatusta. Sorsiakin oli kokoontunut paistattelemaan päivää ja onneksi ne välillä vähän jopa "raakkuivat", niin tajusi tuo pikkuinenkin niiden paikallaolon. Kun jätski oli syöty, Rasmus sai hieman jalotella ja hienosti käppäilikin äidin kädestä kiinni pitäen. Sitten jatkoimme matkaa kotiin ja Rasmus nukahti rattaisiin. En voi muuta sanoa kuin että oli aivan ihana päivä. Tälläisiä säitä lisää, kiitos!

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
Juhannus 2015
Meillä oli tosi hauska juhannus. Torstaina vietiin Rasmus mieheni vanhemmille yökylään ja kutsuimme kavereita meille viettämään iltaa. Ilta oli hauska ja päätettiin jatkaa baariin asti. Nykyään olen ollut vain niin väsynyt illalla, etten ole varmaan mitään parasta seuraa illanvietoissa :D. Rytmi vain on sellainen, että jo puolen yön aikaan olen ihan valmis nukkumaan. Kotiin palattiin kuitenkin vasta kolmen aikaan ja onneksi aamulla sai sitten nukkua pitkään. Rasmusta lähdettiin hakemaan iltapäivällä ja ajettiinkin siitä suoraan äitini luokse.
Perjantai ja lauantaiaamu vietettiin äitini luona. Tosin minun, mieheni ja Rasmuksen lisäksi siellä oli vain yksi siskoni. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä meillä oli oikein kiva niinkin. Grillattiin hyvät ruoat ja tuntuu, että vieläkin on siitä syömisestä ähky! Grillailun jälkeen lämmitettiin palju ja illalla Rasmuksen alettua nukkumaan oleskeltiin siellä. En koskaan aiemmin olekaan ollut paljussa, vaikka äidilläni sellainen on ollut jo parisen vuotta. En tiedä miksi, se nimittäin oli tosi kivaa! Varmaan vielä kivempaa talven pakkasilla! Pitääkin talvella käydä uudestaan.
Iltaa jatkettiin katsomalla yhtä lempparisarjaani, nimeltään Orange is the new black. Kaikki tuntuu tykkäävän siitä, enkä kyllä ihmettele. Sarjan tullessa (ehkä pari vuotta sitten?), katsoin ensimmäisen kauden, mutta koska en muistanut siitä juuri mitään, eikä mieheni ollut sarjaa aiemmin katsonut, aloitettiin ihan ensimmäisestä jaksosta. Onpahan nyt monen moneksi illaksi tekemistä. Juuri siitä syystä tykkäänkin sarjoista enemmän kuin leffoista, kun ei tarvitse joka ilta miettiä mitä katsoisi.
Lauantaina lähdettiin hyvissä ajoin kotiin, sillä olin unohtanut ottaa lääkkeeni mukaan. Minun pitää ottaa lääke joka aamu suurinpiirtein samaan aikaan. Inhottava unohdus siis. Kotona hengähdettiin hetki ja jatkettiin sitten matkaa mieheni vanhemmille. Siellä taas grillailtiin. Voi hyvänen aika, miten onkaan tullut syötyä viime päivien aikana! Melkein alkaa tulemaan jo grilliruoat korvista ulos. Onko muilla sama tilanne jo nyt?
Illasta palailtiin kotiin ja oltiin ihan rennosti. Rasmuksen mentyä nukkumaan, jatkettiin taas ohjelman katsomista. Tämä sunnuntaipäivä ollaankin oltu vain kotona. Harmi, että juhannukseksi sattui niin huonot säät. Olisin mielelläni viettänyt aikaa enemmän pihalla, ellei olisi satanut kokoajan. Tänään näyttäisi säätiedotus siltä, ettei välttämättä sada, joten voipi olla, että Rasmuksen herättyä päikkäreiltä, suunnataan pihalle. Harmittaa vain, että keskikesän juhla on juhlittu, eikä ainuttakaan hellepäivää ole ollut. Tai edes lähelle sitä! Toivottavasti säät tästä pian paranisi ja loppukesä olisi ihanan lämmin.
Kuvia juhannuksesta tuli otettua harmittavan vähän, mutta ei voi mitään.. Miten teillä meni juhannus? Mitä teitte?
perjantai 22. toukokuuta 2015
Espanjan ostokset
Vihdoin ja viimein sain kuvattua Espanjan ostokset. Nyt kuvia selaillessa muistin ainakin muutaman jutun, mitä ei tullut kuvattua, mutta kyllä ne varmasti jossain vaiheessa täällä blogin puolella tulee näkymään. Paljon tuli ostettua kesävaatteita ja oikeastaan nimenomaan vain kesävaatteita. Siksipä näitä ei ole vielä paljon tullut pidettyä päällä. Täytyy toivoa, että pian Suomeen saapuisi shortsikelit!
Minulle:
Rasmukselle:
Ajattelin reissuun lähtiessä, että ostan Rasmukselle seuraavassa koossa mahdollisimman paljon vaatetta, ne kun ovat siellä niin paljon halvempia kumminkin. No, mieleisiä vaatteita ei sitten mitenkään hurjasti ollutkaan, joten Rasselle ei tullut niin paljon osteltua. Mutta tällaisia ostoksia tuli siis Espanjassa tehtyä. Mitäs pidätte? Tykkäättekö tekin shoppailla enemmän ulkomailla kuin kotosuomessa? :)

espanja,
kesä,
lastenvaatteet,
ostokset,
vaatteet
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)