Jumpan jälkeen olikin jo kamala nälkä ja menimme ystäväni Jennan kanssa salaateille Wilhelmiinan konditoriaan. Siellä saimme valita suuresta valikoimasta itsellemme mieluisat salaatit ja kauheassa nälässä otimme vielä sämpylät ja laskiaispullan puoliksi. Salaatti oli kuitenkin niin täyttävä, että sämpylät otimme lähtiessä pussiin mukaan ja säästimme välipalaksi. Silmillään tuli taas syötyä valitessa ruokia, tosin olihan se kiva myöhemmin päivällä tajuta, että välipala odottaa valmiina kaapissa, eikä tarvinnut tikkua ristiin laittaa ruoan eteen.
Syömisen jälkeen kiiruhdimme kotiin, ja ehdimmekin juuri perille fysioterapeutin saapuessa. Rasmus saa fyssarilta nykyään tosi paljon kehuja ja poika onkin huvittava, kun on tosissaan alkanut osallistumaan keskusteluun ja esittämään kaikenlaista. Tekoyskä on tällä hetkellä Rassen lempparijuttu ja minua se kieltämättä naurattaa, kun toinen olevinaan yskii kauheasti ja alkaa sitten nauramaan itselleen. Minun rakas <3
Fyssarin lähdettyä me mentiin Rasmuksen kanssa samantien päikkäreille. Olinkin ihan tajuttoman väsynyt. Vielä, kun kuvittelin aamujumpan tekevän minusta maailman energisimmän ihmisen loppupäiväksi. Okei, saattoi siihen vaikuttaa se, että yöllä tuli nukuttua vain se nelisen tuntia..
Loppupäivä ollaankin leikitty Rasmuksen kanssa. Olen niin iloinen, että tuosta pojasta alkaa tosissaan olemaan seuraa. Niin monesti päivässä tulee naurettua toisen hauskoille ja ehkä vähän tyhmillekkin jutuille! <3
Vitsit!! Kait sitä itsekkin uskaltas sitten ehkä lähteä vauvajumppaan... en vain taida olla elämäni kunnossa nyt :D
VastaaPoistaSalikortti hankittu, reilut 12kg ylipainoa, no näillä mennään!
Sinne vaan ! Voi kuule, on mullakin vielä päälle kymmenen kiloa enemmän, kun mitä ennen raskautta. Siellähän niitä sitten karistellaan ;D
PoistaHaha en kestä, mä voin niin kuvitella teijät vauvajumpassa :D mut ihana rasse ku se on jo niin iso pieni mies<3
VastaaPoistaJoo, mä aattelin, et se ois jotain kevyttä hommaa, mutta alkulämmittelyssä jo luulot pois ku tuo pallero röhnötti sylissä hyvänä punttina :D
Poista