Tilasin hm:ltä paketin, joka sisälsi muutamia keväisiä sisustusjuttuja. Tilaus ei kyllä mennyt ihan nappiin. Ensinnäkin paketin toimituksessa kesti melkoisen kauan ja sitten paketin saatuani, tuotteet eivät olleetkaan ihan sitä mitä olin kuvitellut.
Paketista saapui maljakko, johon kuvittelin jo tilatessani ostavani keltaisia tulppaaneita. No, maljakko oli melko paljon pienempi, mitä olin kuvitellut, mutta mielestäni kuitenkin ihan kiva. Tällä hetkellä nuo tulppaanit ovatkin jo auenneet ihanasti. En ymmärrä, miten voin olla niin iloinen yhistä kukista pöydällä. Ennen ajattelin vain kukkien olevan turhia, kun kuolevat kuitenkin. Ehkä minusta tosiaan on tulossa aikuinen. ;)
Olkkariin tilasin pari keltaista tyynynpäällistä niiden sinisten ja mustavalkoraidallisten tilalle. Keittiökin sai keväisempää ilmettä kukkien lisäksi uudella matolla. Minusta nuo näyttivät netissä ihan kirkkaankeltaisilta, mutta paketin saapuessa huomasinkin niiden olevan enemmänkin sinapinkeltaiset. Jossain valossa ne näyttävät jopa limenvihreältä. Olisin mielummin ottanut ne ihan kirkkaankeltaisena, mutta tällä hetkellä tuo sävy alkaa jo miellyttää silmää. Olen sisustuksen kanssa muutenkin tosi nirso värien suhteen, sillä kyllästyn niihin tosi helposti. Toisaalta kuitenkin vaihtelu virkistää ja jos nuo nyt alkavatkin kyllästyttää, niin saahan ne aina vaihdettua. :)
Onko teillä jo mielet keväässä? :)
Täälläkin on kotia alettu jo sisustaa pirteämpään ilmeeseen! Iloista kevään odotusta sinulle ja Rasmukselle! :)
VastaaPoistaSe kyllä kummasti piristää mieltä. Kiitos, samoin sulle! :)
PoistaVoitko hintoja yhtään sanoa? Oliks noit muissa väreissä?
VastaaPoistaMatto oli parisen kymppiä muistaakseni ja löyty myös mustavalkoisena ja sitten tyynynpäälliset oli jotain 8e kappale. Niitä oli aika monessa värissä. :)
PoistaIhanan näkönen tuo matto! Tää postaus piristi ja aloin itekki laittaa kämppää kodikkaammaks :D
VastaaPoistaKiva kuulla :) keväthän alkaaki virallisesti jo tällä viikolla. :)
Poista