Päivällä fysioterapeutti taas saapui ja iloisena pääsinkin kertomaan Rassen taas oppineen uutta. Tällä kertaa käynti oli siitä erilainen, että vietiin Rasmus kylpyyn polskimaan ja suihkuteltiin suihkulla masua ja selkää. Sen pitäisi auttaa jotenkin Rasmusta hahmottamaan kroppaansa paremmin ja muutenkin edesauttaa kehitystä. Rasmus kyllä tykkää vedestä ihan älyttömästi. Itku tulee aina, kun ammeesta pitäisi poistua. Tällä kertaa Rasse saikin polskutella pitkään. Kylvyn jälkeen fyssari lähti ja Rasmus pääsi päikkäreilleen.
Rasmuksen ollessa päikkäreillä sain puhelun lääkäriltäni. Hakeuduin lääkäriin viime vuoden lopussa jatkuvan huonon olon sekä väsymyksen takia. En jaksa mennä sinne "valittamaan" mitenkään kovin helposti, mutta aloin jo pelätä, kun minulla saattoi päivässä tunninkin putkeen huimata niin paljon, että pelkäsin jatkuvasti pyörtyväni. Silloin minut määrättiinkin verikokeisiin, joista selvisi kilpirauhasarvon olevan liian matala. Silloin lääkäri kuitenkin antoi vain uuden lähetteen labraan helmikuulle, joissa sitten kävin viime viikolla. Tänään sitten tosiaan sain sen puhelun niistä ja minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta.
Vaikka sainkin nyt loppuelämän lääkityksen niin olen todella helpottunut. Pelkäsin jotain paljon pahempaa. Odotan vain niin paljon sitä, että huomaan oloni kohenevan ja etenkin väsymyksen poistuvan. On todella ärsyttävää, kun jatkuvasti on väsynyt, vaikka olisi tullut nukuttua miten paljon tahansa. No, toivottavasti se on kohta ohi.
Myöhemmin kävimme hakemassa Mirkan taas yökylään ja kipaistiin samalla kaupassa. Loppuilta ollaankin leikitty Rasmuksen kanssa,sekä katseltu telkkaria. Tällä hetkellä Rasmus kuitenkin nukkuu jo ja me Mirkan kanssa ajateltiin vielä hetki tuijotella telkkaria ja lähteä sitten myös unille. :)
ihana postaus taas :)
VastaaPoistakiitos! :)
PoistaTäällä sitä odotellaan jo seuraavaa postausta ;) olet todella kaunis ja Rasmus niin suloinen <3
VastaaPoistaKiitos paljon! <3 Uutta postausta tulossa taas piakkoin. :)
Poista