Kun istuminen ilman tukea alkoi onnistua Rasselta, otin syöttötuolin puheeksi fysioterapeutin kanssa ja hänkin oli sitä mieltä, että Rasmus voi siirtyä normaaliin syöttötuoliin. Niimpä sitten eilen otin asian hoidettavaksi ja lähdin lastentarvikeliikkeeseen katselemaan syöttötuoleja. Siellä oli laaja valikoima erilaisia tuoleja ja myyjän kanssa niitä kävimme läpi. Ihan sellaiset perinteiset syöttötuolit jätin huomiotta samantien, sillä Rasmuksen pienikokoisuuden takia ne eivät pojalle sovi.
Olin aiemmin netistä tutkinut erilaisia tuoleja ja Tripp Trapp vaikutti oikein loistavalta vaihtoehdolta, koska sitä saa säädeltyä niin hyvin lapsen koon huomioon ottaen. Kaupassa oli myös paljon kyseisen tuolin kopioita, mutta lopulta päädyin ihan alkuperäiseen, sillä muut eivät vaikuttaneet ihan niin hyviltä Rasmukselle.
Olen todella tyytyväinen ostamaani tuoliin ja Rasmuskin tuntuu tykkäävän siitä. Ensimmäisen istumisen jälkeen poika jopa suuttui, kun hänet siitä pois nostin. :D Ainut miinus tuolissa on sen järkyttävä hinta. Pehmusteiden ja Baby Set-paketin jälkeen hinta oli lähestulkoon kolmesataa ja minusta ainakin se on todella paljon yhdestä tuolista. No, pääasia tietty on, että se on hyvä..
Tsiisus miten kallista! No mut ei kyllä huonoo omatuntoo tarvi tuntee koska hyvään tarkotukseen meni. :)
VastaaPoistaEn voinut olla hajoamatta kun tuli toi kuva pelkistä jaloista tuolissa. :D vähän hyvä.
Mä kyllä kieltämättä ihmettelen suuresti että mikä tossa voi niin kauheesti maksaa, mutta niinkuin sanoit ni hyvään tarkoitukseen. :) haha pitäähän pikkujalkojakin kuvata ; D
PoistaEN JAKSA KU TULI IKÄVÄ RASSEE. <3 sitäpaitsi miten muuten teen käsitreenin kun rassee nostelemalla :'(
VastaaPoistaTuuhan tänne piakkoin! ♥
PoistaMeillä oliso myös samaisen tuolin hankinta edessä ja tuo hinta kyllä kirpaisee! Onneksi neidin isoisä lupasi auttaa maksussa:) ihanan suloinen rasmus!:)
VastaaPoistaMä en vaa edelleenkää käsitä tota hintaa.. ja kiitos! :)
Poista