Meidän makkari

En olekaan tainnut esitellä teille meidän makuuhuonetta lainkaan. No vaikka olisinkin, niin ei se mitään, sillä viime aikoina siellä on tapahtunut paljon muutoksia. Puhuttiin miehen kanssa jo yli puoli vuotta sitten siitä, kuinka makkarin seinät olisi kivat harmaina, mutta viikko toisensa jälkeen asia jäi vain puheeksi. Tajuttiin kuitenkin, että nyt jos koskaan pitää ne seinät maalata, sillä pian täällä on yksi pieni ihminen lisää ja sitten tuskin mitään sellaista projektia jaksaa ihan hetkeen.

Niimpä me Rasmuksen kanssa viime viikolla lähdettiin kaupungille pakoon maalihöyryjä ja mies jäi isänsä kanssa maalaamaan huonetta. Varuulta nukuttiin vielä seuraava yö eri huoneessa, kun en raskauden takia halunnut tietenkään turhia hengitellä minkäännäköisiä maalin hajuja. Seinien väri osui ihan nappiin ja tässä monta päivää olenkin ihastellut uusia seiniä. Tekisi mieli laittaa koko kämppä nyt uusiksi, mutta seuraavat projektit saavat nyt odotella.

Makuuhuone on oikeasti aika pieni, eikä sinne juurikaan sängyn lisäksi mitään hirveämmin mahdu, mutta se ei haittaa. Ennen meillä oli siellä lipasto, jonka päällä telkkari, mutta ne saivat nyt väistyä pinnasängyn tieltä. Lipasto muutti olkkariin, josta sille löytyi hyvä paikka ja telkkari myytiin. Olohuoneessa tietysti on telkkari edelleen ja se riittää nyt siksi aikaa, kun vauva on niin pieni, että nukkuu meidän kanssa samassa huoneessa. Siellä hän tulee nukkumaan kuitenkin niin kauan, kunnes yöheräämiset loppuvat.

Mitäs pidätte huoneesta? Onhan se aika harmaa kaikin puolin. Tosin harmaa on mielestäni ihanan rauhallinen väri ja siksi pidänkin siitä sisustuksessa :).

helmikuun kuulumisia

Moikka taas, pitkästä aikaa!

Mua suorastaan ärsyttää miten taka-alalle tämä blogi on viime aikoina jäänyt. Ei ole kyse siitä, etteikö olisi ollut aikaa kirjoitella. Enemmänkin kyse on jaksamisesta. Voin kertoa, että väsyttää. Väsyttää välillä niin paljon, että mietin selviänkö päivästä iltaan asti. Rasmus on jättänyt päikkärit pois, enkä siis itsekään päivällä unille pääse. Tämä loppuraskauden väsymys on niin suurta, että pikku päikkärit joka päivä tekisivät varmasti hyvää. No, onneksi ei kovin montaa viikkoa ole enää jäljellä, koska täällähän mennään jo 35.viikolla. Toivoisin enemmän kuin mitään, että vauva syntyisi vähän ennen laskettua aikaa, mutta pelkäänpä, että prinssiä odotellaan saapuvaksi vielä 42.viikollakin. No saapahan nähdä.

Muutama viikko sitten minulla oli ihanat baby showeritkin. Tarkoitus oli tulla kirjoittelemaan niistäkin, mutta niin se vain jäi sekin. No juhlat oli ihanat! Paljon kivemmat mitä osasin ikinä edes odottaa! Vieraita oli sopivasti, tarjottavat hyviä ja lahjoja tuli valtavasti. En osannut odottaa sellaista lahjavyöryä, mutta nytpähän on vauvalla ainakin kaikkea mahdollista. Ei tarvitse enään ostaa yhtään mitään :). Baby showereille en halunnut paljon ohjelmaa, mutta vieraat saivat arvuutella mahani ympärysmittaa, sekä vauvan syntymäpäivää, -mittoja, sekä nimeä. Hauska nähdä osuuko joku ihan kohdalleen noissa.

Vauvan tuloon ollaan siis kaikin puolin valmiita. Pinnasänky on kasattu ja kaikki tarpeellinen hankittu. Ensi viikolla ajattelin alkaa pesemään pikkuruisia vaatteita ja jossain vaiheessa pitää alkaa myös miettimään, mitä sinne sairaalakassiinkiin pakkaisi. Eilen käytiin varastosta hakemassa Rasmuksen vanhoja vauvajuttuja ja ihanaa onkin, että pikkuveljeä saa pukea Rasmuksen vanhoihin vaatteisiin. Kyllä ne pikkuiset vaatteet tuovat niin paljon ihania muistoja mieleen <3.

Raskaus on mennyt hyvin ja vauva kasvaa tasaisesti keskikäyrällä. Supistuksista en liiemmin ole vielä joutunut kärsimään edes, mutta erinnäisiä puukotuksen tunteita tuntuu yhtäkkiä ja useasti päivässä. Kuulemma täysin normaaleja tuntemuksia, mutta välillä vihlaisee niin kivuliaasti, että meinaa jalat lähteä alta. Vauva on jo reilusti isompi, mitä Rasmus syntyessään, ja onkin todettava, että vauvan myllerrys tekee välillä jo ihan kipeää. Mutta hyvä, että liikuskelee paljon, niin saan mielenrauhan. Aina, kun liikkeitä on vähemmän, tulee huolta ja se ei ole kivaa. Joten kestän kyllä mielelläni kivuliaampiakin potkuja/liikkeitä.

Rasmuksen kuulumisista taas sen verran, että hyvää kuuluu! Syöminen on taas huonompaa, mutta muuten meillä asustelee oikein ihana ja aurinkoinen pikkumies. Sellainen pahin uhmaaminen on jäänyt, ainakin toistaiseksi. On ihanaa, ettei tarvitse vähän väliä olla napit vastakkain. Niin ja suurin asia Rasmuksen kuulumisiin on se, että viimein aloitettiin se kasvuhormoni! Olen nyt 1,5 viikon ajan antanut iltaisin pistoksen reiteen ja on taas todettava, että tuo lapsi on uskomattoman reipas! Ensimmäiset kolme kertaa aiheuttivat itkun ja säikähdyksen, mutta nykyään ei Rasse piikistä edes välitä. Sanon selvästi ennen pistämistä, että nyt tulee piikki, jotta poika ei säikähtäisi. Ja Rasmus on tajunnut, että piikki on tosiaan se piikki reiteen. Turhaan siis jännitin tuotakin asiaa. Olisi pitänyt arvata, että tämäkin asia oli äidille isompi pelko, kuin Rasmukselle.

Väsymystä lukuunottamatta täällä elellään ihanaa arkea. Millään ei jaksaisi enään odotella vauvan syntymistä, mutta samaan aikaan yritän nyt nauttia viimeisistä hetkistä yhden lapsen äitinä ja antaa Rasmukselle kaikki huomio. Pian hänenkin elämä muuttuu kuitenkin suuresti. Jotenkin vähän haikeaa, mutta innolla me odotetaan!

Mitä teille kuuluu?  :)

Mitä kuuluu Rasmukselle?

Rasmuksen kuulumisia on kyselty, sekä toivottu kehityspostauksia. Viimeksi olen sellaisen tehnyt aika kauan aikaa sitten, mutta tuo poika kehittyy niin hitaasti, ettei niitä turhan tiuhaan voi tehdäkkään. Rasselle kuitenkin kuuluu hyvää!

Tällä hetkellä pojalla on ikää 2v10kk, joten 3v-synttärit ovat ihan pian! Missä vaiheessa tuo kirppu kasvoi ja miten hän voi muka täyttää jo 3 vuotta!?! Sitä jaksan ihmetellä. Pituutta Rasmuksella on nyt 77cm ja painoa pikkusen reilu 9kg. Pieni, mutta pippurinen poika <3. Kasvuhormoni aloitetaan ensi kuussa, joten silloin oletettavasti tuo poika kasvaa ja nopeaa.

Kehityksessä ollaan ikätasoa reippaasti jäljessä, kuten on aina ollutkin. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä Rasmus kehittyy kokoajan omaa tahtiaan. Viimeisin iso kehitysaskel oli ensiaskeleet! Ne tosiaan otettiin vähän ennen joulua. Vaan eipä sen jälkeen ole poikaa kiinnostanut koko homma. Rasmuksen kohdalla yleensäkin on niin, että joku asia kiinnostaa jonkin aikaa ja sitten kiinnostus lopahtaa pitkäksi aikaa, kunnes se taas tulee takaisin. Hänellä ei selvästikkään ole kiire kävelemään, eikä se haittaa yhtään. Poika liikkuu kuitenkin kontaten todella ketterästi ja osaa kiipeillä ties mihin. Välillä se aiheuttaa vaaratilanteita, mutta niin se taitaa olla kaikkien taaperoiden kohdalla. Toinen iso opittu asia on riisuutuminen. Siinä missä ennen tuo poika osasi ottaa pipon, lapaset ja sukat pois, osaa hän nyt riisua joka ikisen vaatekappaleen päältään. Jotkin vaatteet riisutaan omalla taktiikalla, mutta menee se niinkin. Pukeminen sitten taas on asia erikseen. Rasmus kyllä avustaa hieman, esim. ojentamalla kättä, mutta ei itse osaa vielä pukea lainkaan. Sukkia hän yrittää vetää varpaiden väliin ja kuvittelee niiden niin menevän jalkaan, mutta eihän se niin tietenkään onnistu. Pukemista siis harjoitellaan vielä :).

Puhetta ymmärretään jonkin verran. Ainakin silloin, kun halutaan ymmärtää. Välillä taas käskyt ja kiellot menevät ihan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sekin lienee normaalia. Uhmaa Rasmuksella on ollut jo pidemmän aikaa. mutta nyt parin kuukauden ajan se on välillä ihan jotain mahdotonta! Täällä on äitillä siis välillä hermot hyvinkin kireällä ja niin on Rasmuksellakin. Hän kun haluaisi määrätä kaikesta. Mutta täällä me yritetään parhaamme mukaan ymmärtää toisiamme. Kaikki uhmat kuitenkin unohtuu välillä ja on jotain maailman ihaninta, kun pikkupoika kiirehtii halaamaan äitiä. On hän kuitenkin ihan mammanpoika ja hyvä niin! <3

Päiväkodissa Rasmus on käynyt elokuusta lähtien pari päivää viikossa. Tosin enemmän viikkoja on varmaan oltu kotona kipeänä olemisen takia, kuin siellä päikyssä. Jotenkin Rasse onnistuu tulemaan aina kipeäksi. Tosin päikyssähän ne kaikki pöpöt leviää, vaikka miten pestään käsiä. Päiväkodista on kuitenkin ollut ehdottomasti hyötyä Rasmukselle. Hän on oppinut kärsivällisyyttä ja ohjaamista todella hyvin! Ja tietysti paljon muutakin. Rasmuksella on siellä ihana oma avustaja, josta on selvästi tullut Rasmukselle läheinen. On ihanaa jättää poika hoitoon tietäen, että siellä on ihminen, joka aidosti välittää tuosta pienestä.

Uhmaamista lukuunottamatta Rasmus on ihana, aurinkoinen poika, joka tuntuu sulattavan kaikkien sydämet! Hän osaa hassutella ja naurattaa äitiä omilla höpsöillä jutuillaan ja olenkin niin superonnellinen, että saan olla tuon pikkuisen äiti! Pian tuosta perheen ainokaisesta tulee isoveli ja varmasti paras mahdollinen sellainen <3.

rv 30

Niin se vain on raskauden viimeinen kolmannes menossa. Toisaalta tuntuu, että vastahan sitä teki sen positiivisen raskaustestin, mutta toisaalta tässä ollaan oltu jo ikuisuus raskaana. En vain malttaisi millään odottaa enää pikkuisen syntymistä. Hyvä olisi, että hän viihtyisi mahassa vielä 9 viikkoa, mutta ei hirveästi sen enempää. Vaikka uskon, että tällä kertaa se on niin, että vauvaa saa odottaa vielä syntyväksi vielä 42.viikollakin. Toivottavasti ei!

Tämä raskaus on mennyt ihan hyvin. Enemmän on kaikkea fyysistä vaivaa, kuin ensimmäisestä raskaudesta. Uskon sen johtuvan siitä, että kyseessä ei ole se ensimmäinen raskaus, sekä siitä, että tämän raskauden alkaessa paino oli jo 20kg enemmän mitä ensimmäisen raskauden alussa. Sen lisäksi, että painoa oli jo valmiiksi enemmän kuin tarpeeksi, on tässä tullut kiloja kerättyä raskauden aikanakin. Hirvityttää jo valmiiksi kuinka paljon työtä niiden pudottelun eteen saakaan tehdä. Jalat ja takapuoli ovat täynnä raskausarpia, mutta vatsan ihossa niitä ei ole vielä lainkaan, vaikka masu onkin jo iso! Näköyhteys varpaisiin on menetetty jo aikaa sitten ja vatsa alkaakin jo olemaan tiellä. Kenkien laitto/nauhojen sitominen aiheuttaa kunnon puuskutuksen eikä esimerkiksi selällään tarvitse enää kuvitellakkaan makoilevansa.

Masulla tosiaan alkaa olemaan sen verran kokoa, että Rasmuksen perässä pysyminen vaatii välillä kunnon ponnisteluja. Mutta vielä tässä selvitään. Saapahan nähdä miltä tilanne näyttää kuukauden tai parin päästä! Tosiaan helmikuun lopussa pitäisi järjestää Rassen synttärikekkeritkin. Voipi olla, että tämä mamma on jo melko tuhdissa kunnossa siinä vaiheessa. Rasmuksen kantaminen aiheuttaa helposti supistelua, mutta ne eivät onneksi ole tehneet mitään. Eilen tunsin ekan kerran kunnon kivuliaat supistukset, mutta nekin rauhoittuivat siitä hyvin pian. Ei siis minkäänlaista huolta sen saralla. Mies yleensä kantelee ja tekee kaikki raskaat hommat. Siinä vaiheessa, kun häneltä loppuu kädet, niin minä vasta osallistun raskaampiin hommiin.

Pääkoppa on edelleenkin peloissaan tästä koko raskaudesta. Menettämisen pelko on niin valtava. Meillä oli toissapäivänä ultra, jossa pääsi onneksi kurkkaamaan vauvaa ja toteamaan, että vauva voi hyvin, kasvaa normaalisti ja kaikki toimii kuten pitää. Se rauhoitti hieman mieltä. Muutama päivä sitten vauva kääntyi pää alaspäin ja koska minulla on istukka ylhäällä,hieman edessä, tuntuu liikkeitä nyt paljon vähemmän kuin mitä vielä silloin, kun pikkuinen oli pää ylöspäin. Olen tehnyt jo joitain liikelaskentoja ja niissä kyllä olen onnistunut saamaan tarpeeksi liikkeitä tuntiin. Turhia huolia siis, näin uskoisin.

Masuasukille kuuluu siis kaikinpuolin hyvää! Kokoarvio oli vähän päälle 1200g, hieman siis keskikäyrän alapuolella, mutta täysin normaali kuitenkin. Nähtiin myös pikkuisen kasvoja 4D-kuvassa ja onhan hän ihana <3

Minkälainen äiti olen?

Tässä viime aikoina on ollut puhetta kavereiden kanssa äitiydestä ja siitä millainen äiti sitä itse on. Jos minulta kysyttäisiin minkälainen äiti olen, vastaisin varmasti, että rakastava, huolehtiva ja turvallinen. Olen hyvä äiti. Paras mahdollinen äiti Rasmukselle, sekä vielä masussa olevalle vauvalle.

Meillä on kotona sääntöjä, mutta en ole mikään natsi niiden suhteen. Rasmus tietää mitä saa tehdä ja mitä ei. Ja jos ei tiedä, kerron sen. Kiellän tuota lasta päivittäin, monesti. Yleensä tosin niistä asioista mitkä Rasmus jo valmiiksi tietää olevan kiellettyjä. En kiellä vain kieltämisen ilosta, vaan siksi, että kyseinen asia on esimerkiksi vaarallinen. Ei sähköjohtoja purra, sehän on selvä. Mutta silti tuo uhmis koittaa, josko tänään saisikin puraista siitä. No ei saa. Eikä muuten saa huomennakaan. Kiellosta seuraa uhmiksen puolelta joko naurua, loukkaantumista tai sitten vain asian hyväksyminen ja poistuminen paikalta.

Rytmeistä taas sen verran, ettei mitään tarkkoja rytmejä ole. On suurinpiirteinen aikataulu, jonka mukaan mennään. Olen sen verran tässä vuosien varrella oppinut lukemaan Rasmusta, että tiedän kyllä milloin hänellä on nälkä tai väsy. Päikkärit on esimerkiksi noin puolen päivän aikaan. Jos Rasse vaikuttaa väsyneeltä jo kello 11, silloin päikkäreille mennään kello 11. Jos taas virtaa tuntuu olevan vielä liikaa kello 12, siirretään päikkäreitä vähän eteenpäin. Aikaan, jolloin Rassea väsyttää. Ja on meillä päiviä, jolloin Rasmus ei myöskään nuku. Ne ovat onneksi harvassa, sillä en usko, että hän olisi vielä valmis päiväunista luopumaan. Minä en ainakaan ole :D. Jotkut äidit uskovat tarkan rytmin olevan hyvästä ja sitä se varmaan heidän lapsille ja elämälle on, mutta meillä toimitaan näin. Minäkin uskon siihen, että lapselle on hyötyä, että päivän asiat tehdään aikalailla samassa järjestyksessä. Silloin lapsi pystyy vähän ennakoimaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Meidän kohdalla olen huomannut, että tiukka aikataulu tuo vain turhaa stressiä, eikä se meillä toimi.

Sitten seuraava paljon puhuttu asia äitien keskuudessa on syöminen. Syökö lapsi kotiruokaa vai kenties kaupan pilttejä. Meillä syödään molempia. Välillä menen sieltä mistä on aita matalin ja lämmitän vain sen piltin. Välillä taas ihan hyvillä mielin teen kotiruokia. Samaa ruokaa Rasmus ei usein meidän vanhempien kanssa syö, sillä maitoallergia rajaa pois 90% meidän syömistä ruoista. Siksi ehkä se piltti onkin niin helppo Rasmukselle. En usko, että lasta saa pilalle kummallakaan tavalla. Syöminen itsessään tapahtuu noin 3 tunnin välein. Aikatauluun vaikuttaa siis se, monelta tuo pieni ihminen on aamulla herännyt. Meillä syödään monipuolisesti. Tai ainakin tarjotaan ruokaa monipuolisesti. Nyt kun Rasmus on tosiaan jatkanut syömistä (hänellä kun oli nenämahaletku syömättömyyden takia), on hänelle tarjottu paljon erilaisia ruokia. Keittoruoat ovat tuon pojan lemppareita! Ja ne maistuvat myös muille perheenjäsenille paremmin kuin hyvin. Ruokaillessa Rasse saa syödä leipää tai muuta sormiruokaa samalla, kun lusikoin lämmintä ruokaa pojan suuhun. Itse lusikalla syöminen ei onnistu, eikä Rasmuksella ole ollut kiinnostusta edes opetella. Ruokailu on meidän perheessä se, mistä eniten tuon lapsen kohdalla joustetaan. Hän saa kyllä ranskalaisia, jos muu perhe syö mäkin ruokia. Jos itse syön karkkia, annan Rasmukselle myös pari. Sokeria tuo lapsi on siis syönyt ja tulee jatkossakin syömään, kohtuudella. Jos taas Rasmukselle ei ruoka maita, ei häntä myöskään pakoteta syömään mitään. Eipä sillä, ei Rassea pystykkään siihen pakottamaan. Niinkuin on huomattu, tuo poika kyllä on syömättä jos haluaa..

Välillä hermostuessaan tämä mamma korottaa pojalleen ääntä. Ja poika riskaa takaisin. En usko, että sekään on tuota lasta vahingoittanut mitenkään. Eri asia olisi, jos jatkuvasti tulisi huudettua lapselle. Tälläisten "riitojen" jälkeen pyydetään anteeksi. Meidän perheessä muutenkin osoitetaan tunteet selvästi. Tuo pieni ihminen kuulee takuulla joka päivä äidin suusta, kuinka paljon äiti rakastaa. Niin paljon, etteivät sanat riitä kuvailemaan. Ja joka päivä sisältää monta halia ja pusua. Rasmus tietää, että äiti rakastaa häntä aivan yhtä paljon senkin jälkeen kun on uhmattu ja se jos mikä on tärkeää.

Minkälaisia äitejä sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy? Niin, ja haluan painottaa, etten usko, että minun tapa on ainut oikea. Jokainen perhe on erilainen, enkä edes usko, että nämä meidän tavat toimisi kaikilla. Kuten ei kaikkien tavat meillä. Onneksi kaikkien ei tarvitsekaan toimia samanlailla. :)

Joulua kotiin

Me ollaan valmiita jouluun, ainakin melkein! Meidän joulunvietto suunnitelmat menevät siten, että käymme äidilläni, sekä mieheni vanhemmilla. Aamu kuitenkin aloitetaan kotona ihan oman perheen kesken ja ajattelinkin ensimmäistä kertaa ikinä tehdä riisipuuron. Meillä on lapsuudesta asti ollut perinteenä riisipuuro aattoaamuna ja nyt sen sijaan että mentäisiin heti aamusta äidille, tehdäänkin se kotona. Iltamyöhään myös saavutaan takaisin omaan kotiin, joten onhan se kiva, että joulu näkyy täällä kotonakin jotenkin.

Tilasin jo jonkin aikaa sitten h&m:ltä jouluisia tyynynpäällisiä, mutta vasta näin joulukuun puolella ne laitoin paikalleen. Sen lisäksi meillä on sisustuksessa pari juttua ihan vain joulun takia, mutta enemmänkin voisi olla. Minä olisin valmis koristelemaan koko kodin erilaisin valoin sekä muilla joulukoristeilla, mutta mies laittaa vastaan. Hänen mielestään me ei tarvita yhtään turhaketta tänne kotiin :D.

Ollaan Rasmuksen kanssa haettu joulufiilista leipomalla pipareita, sekä joulutorttuja. Niitä onkin tässä tullut syötyä yksi jos toinenkin, hups. Tänään löysin pitkän etsinnän jälkeen Rasmuksen joululaulu cd:n ja sitä on tullut nyt sitten kuunneltua. Viime viikonloppuna käytiin myös ostelemassa lahjoja läheisille ja lähestulkoon kaikki lahjatkin on hommattu. Ihanaa! Eilen illalla sitten paketoin innoissani niitä. Harmi vain, että lahjapaperi loppui kesken. Tuntuu, että olen tosi hyvissä ajoin näiden juttujen kanssa, mutta toisaalta aattohan on jo reilun parin viikon kuluttua!

Joko teillä on lahjat hommattu? :)

Uudistuksia

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi uudistettua tätä blogia! Banneria on pitänyt päivittää jo varmaan vuoden päivät, mutta aina se on siirtynyt. En ole saanut sopivaa kuvaa sitä varten, enkä kyllä ole edes osannut vaihtaa koko banneria. No, sitten juteltuani ystävän kanssa, tajusin ettei se tarvitse kuvaa. Mikäs välttämätön se muka olisi. Nyt on uusi banneri, josta tykkäänkin tosi paljon! Kiitos Roosa siitä ja kaikesta muusta, mitä tätä uudistusta varten tehtiin! <3

Toinen asia mikä blogissani on häirinnyt minua pitkään, on sen nimi. En ole ollut siihen täysin tyytyväinen missään vaiheessa, vaan nytpä olen! Uusi nimi on simppeli ja kertoo juuri kaiken oleellisen. Sen, että täällä blogissa kirjoittelen minä ja että mukana on kaksi pikku prinssiä. Toinen mennä vipeltää jo minkä ehtii ja toinen kasvaa vielä masussa. Onhan meidän perheessä myös mieheni, mutta se ei tähän blogiin niin kuulu ja ajattelin jatkossakin pitää asiat sen suhteen näin.

Mitäs mieltä olette uudesta ulkoasusta, blogin nimestä tai ylipäätään koko blogista? Mitä haluaisitte täällä nähdä? Kaikkia ideoita otetaan vastaan. Nyt on meinaan sellanen olo, että tämä blogi on taas herännyt henkiin! :) 

Ps. Katsokaa Rasmuksenkin uusi ulkomuoto. Isolle pojalle leikattiin ison pojan hiukset! Vauvakiharat sai nyt lähteä. Ja mikä kaikkein ihaninta, letku on poissa! <3