Meillä keittiön pöytä sijaitsee olohuoneen yhteydessä ja sekin on vaihtunut, joten kuvissa näkyy myös ruokailutilaa, jossa on uusi hylly sielläkin. Seinähylly löytyi Ikeasta, joka on jonkin verran samankaltainen ehkäpä kuin String-hylly. Katsoin alunperin sitä, mutta hinnan vuoksi "tyydyin" Ikean hyllyyn ja jos totta puhutaan, se miellyttää omaa silmää jopa enemmän.
perjantai 6. helmikuuta 2015
Olohuoneen päivitys
Aamupäivästä aurinko paistoi suoraan olohuoneeseen, mikä tietysti paljasti kaikki ne pölyt, mitä huoneeseen oli kertynyt. Ei auttanut kuin tarttua pölyrättiin ja alkaa siivoilemaan. Pölyjen pyyhkimisen ja imuroimisen jälkeen sainkin idean kuvata meidän uusittu olohuone. Siellä onkin vaihtunut matto (tosin hyvin samanlainen kuin ennenkin), tv-taso ja uusia hyllyjä on laitettu seinille. Mitään ihan järkyttävän suuria muutoksia ei siis ole kuitenkaan tapahtunut, mutta vanhan olohuoneen näkee tunnisteen : sisustus, alta :).
Meillä keittiön pöytä sijaitsee olohuoneen yhteydessä ja sekin on vaihtunut, joten kuvissa näkyy myös ruokailutilaa, jossa on uusi hylly sielläkin. Seinähylly löytyi Ikeasta, joka on jonkin verran samankaltainen ehkäpä kuin String-hylly. Katsoin alunperin sitä, mutta hinnan vuoksi "tyydyin" Ikean hyllyyn ja jos totta puhutaan, se miellyttää omaa silmää jopa enemmän.
Sellainen on meidän olohuone/ruokailutila. Mitäs tykkäätte? :)
Meillä keittiön pöytä sijaitsee olohuoneen yhteydessä ja sekin on vaihtunut, joten kuvissa näkyy myös ruokailutilaa, jossa on uusi hylly sielläkin. Seinähylly löytyi Ikeasta, joka on jonkin verran samankaltainen ehkäpä kuin String-hylly. Katsoin alunperin sitä, mutta hinnan vuoksi "tyydyin" Ikean hyllyyn ja jos totta puhutaan, se miellyttää omaa silmää jopa enemmän.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mä en kestä miten ihanalta näyttäää!! <3
VastaaPoistaKiitos, mäkin tykkään! :)
PoistaIhanalta näyttää! <3 todella kaunista! :)
VastaaPoistaKiitos! <3 Oon itekkin tyytyväinen tähän :)
PoistaHyvältä näyttää. Onko teillä nykyään aina noin siistiä?!
VastaaPoistaSisko vois kyllä tulla tekemään tupatarkastuksen ;).
Kiitos! Ja ei kuule todellakaan oo. Tässä se on vasta siivottu. Rasmus kyllä pitää huolen, että leluja on ainaki joka paikassa :D Tervetuloa! :)
PoistaTosi kivan näköinen olohuone! :)
VastaaPoistaKiitos paljon! Tykkään itekkin! :)
Poistaihanan näköstää :O voisin melkeempä joku päivä tulla kattoo :)
VastaaPoistaKiitos :) En nyt keksi kuka voisit olla, mutta eiköhän se onnistu :)
Poista