Pakkaspäivien Kuulumisia

Viime päivät ovat menneet kokonaan sisällä puuhastellessa, sillä minua ei ulos näissä 20 asteen pakkasissa saa, ellei nyt ihan pakko ole. Ja kun ei ole ollut mitään tarvetta mennä sinne, niin ollaan keksitty tekemistä sisällä. Meillä on tällä viikolla käynyt fyssari jo sen kaksi kertaa, joten loppuviikko on sitten siitäkin vapaata. Rasmus onkin edistynyt paljon taas liikkumisen saralla. Vähän aikaa sitten poitsu meinaan keksi miten sohvalle kiivetään. Nyt viimeistään pitäisikin kasvattaa ne silmät selkäänkin! Mitään onnettomuuksia ei toistaiseksi ole käynyt ja hyvin Rasmus tuntuu tajuavankin, ettei pää edellä sohvalta alas tulla. Tällaisia ei tietenkään ääneen pitäisi sanoa, sillä sitten niin ainakin käy..

Rasmus onkin täällä joka päivä treenaillut paljon kaikkea uutta, kuten tuota sohvalle kiipeämistä. Sen lisäksi hän on pari kertaa noussut ilman tukea seisomaan, mutta tasapaino pettää samantien ylös päästyään. Hyvin kuitenkin yrittää. Treenailusta puheen ollen, sain itse pitkästä aikaa hyvän kuntosalitahdin päälle ja ehdinkin monta kertaa salin puolella pyörähtää, kunnes eilen aamulla heräsin aivan järkyttävään selkäkipuun. En tiedä yhtään mistä kipu johtui, sillä mitään lihaskipua se ei ollut. Koko päivän jomotti kuitenkin ärsyttävästi selkää ja ajattelin jo varaavani lääkärille ajan, mikäli kipu vielä tänään olisi ollut yhtä voimakas, mutta se onneksi helpotti jo. Vieläkin tuntuu jonkin verran, mutta jos huomenna ei satu yhtään, käy matka taas salille. Kuntoilun jälkeen on vain niin hyvä mieli. Toivottavasti selkä nyt ei ala oikuttelemaan tämän enempää, sillä se salin jälkeinen lihaskipu on jo tarpeeksi :D.

Meillä on siis ollut ihan tavallista arkea tämä elämä nytkin, mutta niin se vain on paras. Tajusin juuri yksi päivä, miten olenkaan alkanut nauttia Rasmuksen kanssa kotona olemisesta. Suoraan sanottuna se ei aina todellakaan ole ollut mitään mukavinta puuhaa. Rasmus kun oli pitkään tosi itkuinen ja sen päälle itse kärsin pidempään tietämättäni kilpirauhasen vajaatoiminnasta, jonka takia olin harvinaisen väsynyt. Nyt kun sairaus on lääkkeillä hoidossa ja tuo kaikki on muuten historiaa, ei tässä voi muuta kuin olla onnellinen. Tämän kaiken lisäksi vielä, kun sain niin ihanan ihmisen elämääni. Tästä miehestä, kun on tullut niin tärkeä Rasmuksellekin. Vuosi sitten en olisi voinut edes kuvitella, miten onnellinen tulenkaan vielä olemaan. Nyt meillä onkin sen verran elämä muuttumassa, että saan tuon miekkosen saman katon alle asumaankin. On sitä vaan niin voittaja-olo, kun kaikista niistä vaikeista asioista on selvitty ja näin hyvään tilanteeseen päästy. Vaikka tiedänkin, että edessä on vielä vaikeita ja isoja asioita, kuten Rasmuksen sydämen leikkaus yms, aion nyt nauttia täysillä näistä ihanista hetkistä, ihanimpien ihmisten kanssa <3.