Rasmuksen vointi

Lähiaikoina meillä on ollut harvinaisen paljon sairaalassa käyntejä. Ollaan tällä viikolla oltu jo silmälääkärissä, lastentautien polilla ja sen lisäksi vielä nähty fyssaria ja näönkäytönohjaajaa. Joka päivälle on siis oikeastaan ollut jotain tapaamisia. Rasmus on ihan käsittämättömän reipas pikkupoika, eikä ole moksiskaan siitä, että jatkuvasti häntä joutuu riepottelemaan johonkin päin. Tietysti näinhän asiat ovat aina olleet hänen kohdallaan, mutta siltikin. 

Silmälääkärissä ei mitään uutta selvinnyt ja lääkäri oli sitä mieltä, että ne silmät olisi hyvä tutkia nukutuksessa Kuopiossa. Ärsyttää vain, kun tietää, ettei se mihinkään auta, vaan antaa vain vähän lisätietoa silmien tilanteesta. Sen takia olenkin tähän asti ollut niin vastaan sitä nukuttamista, koska tuntuu typerältä tehdä niin iso juttu, kun ei tilannetta voi mitenkään korjata. Nukutus pelottaa minua niin valtavasti jostain syystä. 

Toissapäivänä taas lastentautien poliklinikalla tehtiin sellainen rasitus Rasmukselle, jossa testataan stressihormonin tasoa. Rasmus oli niin raukkana, kun hänelle pistettiin piikki päähän ja pidettiin tiukasti kiinni. Tuollaisissa tilanteissa seuraan vain hiljaa vierestä. Tekeehän se pahaa, mutta toimenpiteen loputtua otan Rassen aina kiireesti syliin ja lohdutan. En halua, että Rasmus yhdistää minua mitenkään noin inhottavaan juttuun. Rasituksen jälkeen lähdettiin munuaisten ultraan ja tällä kertaa uutiset olivat mielestäni hyvinkin huolestuttavia. Munuaisista etsitään kasvaimia, enkä nyt oikein tiedä mitä sieltä löytyi. Aiemmin Rasmuksella on ollut pari kystaa toisessa munuaisessa, jotka siis ovat vaarattomia, mutta tällä kertaa sieltä löytyi jopa kuusi epämääräistä juttua. Maanantaina selviää vasta, mikä on kyseessä, mutta ultraava lääkäri sanoi, ettei pidä huolestua liikaa, muttei osannut sanoa myöskään, että onko kyseessä ihan vain vaarattomia juttuja. Tällä hetkellä olo on kuitenkin todella huolestunut. En halua, että pikkuisellani on mitään hätää! <3 

Näiden juttujen lisäksi Rasmuksella on vielä tässä kuussa aika Helsingin lastenklinikalle sydänultraan. Aiemmin ultra tehtiin kesällä, eikä sieltä mitään kummallista näkynyt, mutta verikokeissa joku arvo näytti olevan reilusti koholla, mikä voi viitata sydämeen. Seuraava sydämen ultra piti olla vasta keskellä talvea, mutta tämän takia olemme menossa sinne jo näinkin pian. En pysty edes sanoin kuvailemaan, miten pahalta tuntuu, että pieni viaton ihminen joutuu kärsimään tällaisesta. Tekisin ihan mitä vain, jos voisin nuo Rasmuksen jutut siirtää vaikka itseeni, jotta hän voisi vain voida hyvin. Tässä ei kuitenkaan auta kuin pysyä positiivisena ja toivoa, että huoli olisi turhaa, mutta samalla mielessä kokoajan käy, että mitä jos niin ei olekaan. Tiedän kuitenkin, että Rasmus on supervahva pieni poika, joka kyllä selviää kaikesta! <3