Eilen kävin keskustassa moikkaamassa siskoani Satua ja hänen ystäväänsä. Tarkoituksena oli samalla viedä yhdet kengät suutarille, sekä ostaa ripsiväri, mutta kuinkas ollakaan, se ei siihen jäänyt. Oli tosi hauskaa viettää aikaa hauskassa seurassa ja kierrellä kaupoissa, ihan ajan kanssa. Ostoksia kertyi siis ihan hyvin taas, mutta rahallisesti ei onneksi tullut hirveän kalliiksi tuo reissu.
Lindexillä pyörähdettyä, en vain voinut ohittaa lastenvaateosastoa ostamatta mitään. Siellä on kyllä mielestäni ihan supersöpöjä lastenvaatteita, hyvään hintaan. Nuo raidalliset panda-pöksyt ja kaksi paidoista oli vieläpä alennuksessa puoleen hintaan ja sen lisäksi Lindexin kortilla sai siitäkin vielä -20% hinnasta pois. Kaiken kaikkiaan nuo neljä vaatetta maksoivat yhteensä jotain kolmekymppiä.
Itselle ostin muutaman meikin, jotka tulivat ihan tarpeeseen. Sen lisäksi tuli ostettua pipo (taas kerran) ja "nahkaiset" lenggingsit. En olisi itselleni osannut moisia kuvitella, kun ajattelin, ettei ne kuitenkaan sovi, mutta siskoni yllyttämänä ne kuitenkin ostin ja onhan ne ihanat. Parhaalta ne näyttävät jonkun pitkän neulepaidan kanssa, joita onneksi pari kappaletta omasta vaatekaapistani jo löytyy. Kävin vielä ostamassa pari uutta napakorua, sillä edelliset ovat kaikki menettäneet värinsä. Kyllä tuollaiset pikkujututkin piristää vain niin paljon. Oikeasti tarkoitus oli shoppailla vasta, kun sinne Helsinkiin päästään, mutta jospa nyt siellä jättäisi sitten ostokset vähemmälle,
Satu halusi myös ostaa Rasmukselle pari uutta juttua ja niin Rasse sai söpöt kengät talveksi ja ihanan pipon. Tuossa pipossa on ohut fleecevuori sisällä, joten se onkin oikein loistava pipo näille keleille. Tässä vielä kuva, miten #cooldude Rasmus onkin se päässään :D.
Ihania ostoksia! :P
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaIiiiiiiiihana postaus !:)
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista♡ oottelen jo uutta postausta ♡
VastaaPoistaUusi postaus tulossa tänään ♡
Poista