Rasmuksen kaupunkiasu |
Rasmuksella oli kaupungilla vain välikausihaalari, kun ostoskeskuksissa on toppapuvulla niin kuuma, eikä sitä kokoajan jaksa olla riisumassa ja pukemassa. Autossa Rassella oli kuitenkin lämpöpussi. Ostin tuon haalarin vain muutama viikko sitten miettien ensi kevättä, mutta pahasti näyttää siltä, että keväällä se on jo liian pieni. Haalarin kanssa laitoin Rasmukselle Conversen tennarit, jotka hän sai ystäviltäni tuliaiseksi Amerikasta. Nuo ovat niiin söpöt! :)Shoppailun jälkeen tulimme kotiin. Leikittiin, syötiin ja mentiin nukkumaan. Siis sitä samaa mitä aina.
Rassen hiuksia sheivattiin sairaalassa kanyylin takia |
Tiistaina oltiin koko päivä kotona, mutta Rasmuksen isä kävi leikkimässä pojan kanssa ja vielä illalla saimme Rasmuksen papan (minun isän) kylään. Pappa ei ollutkaan ihan hetkeen nähnyt pikkuista, joten oli oikein mukavaa, että kävi. :)
Tämä päiväkin on mennyt aikalailla vain kotona ollessa. Kaupassa on kumminkin käyty ja hain ystäväni Mirkan yökylään. Isäni toi myös minulle uuden telkkarin, kun vanhemmassa oli jotain häikkää. Kaikenkaikkiaan kivoja päiviä ovat viime päivät olleet, vaikka mitään ihmeellistä ei olekaan tapahtunut.
Huomenna on luvassa vähän asioiden hoitamista, sekä näönkäytönohjaaja tulee käymään. Eli ei mitään kummempia, mutta ei sitä aina mitään suurempaa tarvii ollakaan.
Ihania kuvia lapsesta <3
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaIhana nasse!!! Ja conssit päässy jo käyttöön jes, niin söpöt.
VastaaPoistajoo pääshän ne. :) Toivottavasti ei oo keväällä pienet kun nyt ei ollu kovin isot enää :/
Poista