Viikkoon on silti mahtunut vähän kaikenlaista. Läppäristäni meni yhtäkkiä näyttö pimeäksi, eikä se sen jälkeen ole muuta kuin välillä vilkkunut. Monen monta vuotta kone ehtikin jo palvella. Huonoin juttu tässä on se, että se on täynnä kuvia, joita nyt en saa tietystikkään siirrettyä mihinkään, mutta pitänee selvitellä asiaa, jos joku muu osaisi hoitaa homman. Uusi kone oli siis hommattava ja tässä nyt kirjoittelenkin sillä. Sen suuremmin en tämän elektroniikan päälle ymmärrä, mutta myyjä sanoi tämän olevan hyvä kone. Toivottavasti pelittää pitkään, sillä mikään ilmainen tämä ei tosiaan ollut. Olenkin viime päivinä koittanut opetella koneen käyttöä ja kuviakin opin vasta tänään siirtämään. Mikään tietokonenero en siis tosiaankaan ole, joten opeteltavaa vielä riittää. :D
Rasmuksen ollessa paremmassa kunnossa (luulin jo olevan terve) käväistiin myös Jyväskylässä järjestetyillä vauvamessuilla, jotka olivat pieni pettymys. Luulin niiden olevan paljon isommat, mutta todellisuudessa ei siellä ollut meille ainakaan oikein mitään. Siellä oli kuitenkin Elixian piste, jossa sai ilmaisen kehonkoostumus mittauksen ja siinähän me sitten kaverini kanssa pyörähdettiin. Oi ja voi niitä tuloksia. :D
Muuten ollaan siis tosiaan oltu vain kotona. Pari kaveria on täällä pyörähtänyt ja sen lisäksi olenkin vain siivoillut ja koittanut parhaani mukaan parantaa Rasmuksen oloa. Nenän niistäminen ja Ventolinen antaminen on kuitenkin Rasmuksen mielestä niin kauheeta, että homma onkin ollut astetta vaikeampaa. Mutta eiköhän tämä tästä. :)
Hei, suosittelen käymään liikkeessä ja sanomaan et tarvitset et kuvat siirretään ulkoiselle kovalevylle (olikohan tuo se oikea termi, no otaksun että on:D joskus kun liikaa miettii niin ei kuulostakkaan niin oikealta. Sikäli mikäli intuition mukana pitäs palpattaaa jaaaaaaa poikkesinko edes aiheesta?) Noniin, eli siis jos tietsikastas se osa ei oo rikki, josta ne saa, niin voi ostaa siis sellasen osan mihin ne siirretään, sinnehän voi ja kannattaakin siirtää jatkossakin tiedostot jotta ei mee kaikki jos koko kone sattuisi tuhoutumaan. :)
VastaaPoistaOli varmaan historian epäselvin kommentti(onni olla anonyymi) mutta punainen lanka tässä tais olla se et älä anna muun ku ammattilaisen esim. Gigantista hoitaa homma. Näin pääset helpoimmalla, itselleni se ei tullut ihan kauhean kalliiksi edes.
-Ira
Ulkoinen kovalevy onkin pitänyt ostaa jo jokusen aikaa, mutta aina se on vaan jäänyt. Ja tässä sitä nyt kärsitään sitten omasta tyhmyydestään. Kyllä se taitaa olla paras idea viedä ihan liikkeeseen. Toivottavasti saavat pelastettua kuvat. Pitää vaan toivoo, että näyttö on tosiaan vaan rikki, eikä koko kone. Tuskin se sillon kovin kalliiks tuliskaan. :)
Poista