Vertaistukea

Tänään normaalien aamutoimien jälkeen (puuron, pesujen, leikkien yms.) lähdettiin sairaalaan näkövammaisten lasten tapaamiseen. Tämä oli ensimmäinen kerta meille, ja jännitinkin sitä etukäteen hieman. Olin pyytänyt äitiäni mukaan, sillä uskoin sen olevan tärkeää myös hänelle. Äitini on ollut paljon mukana Rasmuksen elämässä, ja onkin meille molemmille suuri tuki. 

lähdössä tapaamiseen

Tapaaminen alkoi tutustumisella. Paikalla oli noin 15 lasta (iältään 0-6v) vanhempineen. Tutustumisen jälkeen meille kerrottiin erilaisista näönkäytön apuvälineistä sekä taloudellisista tuista, mitä on mahdollista lapselleen saada. Sain paljon uutta tietoa, vaikka suurin osa ei ollutkaan vielä meille ajankohtaista. 

Jonkin ajan kuluttua siirryimme tekemään erilaisia tehtäviä. Sillä aikaa lapset olivat paikalla olevien hoitajien kanssa. Jokainen vanhempi sai sellaiset "lasit" mitkä vastasivat oman lapsen näköä. Rasmuksen tilanteessa lasit olivat tehty kuten hänen oletetaan näkevän. Näin pienellä lapsella kun sitä ei oikein voi vielä täysin tietää. Lasien läpi erotin kirkkaimmat värit lähietäisyydellä ja ihmiset näkyivät tummina hahmoina aivan vierestä. Lasien lisäksi saimme kaikki näkövammaisten yleisimmän apuvälineen, valkoisen kepin käyttöömme, ja lähdimme kiertelemään sairaalan käytäviä avustajien, eli mukana olleiden perheenjäsenten kanssa. 

Kierros herätti monenlaisia tunteita. Enimmäkseen koin olevani todella avuton, kun en yhtään hahmottanut ympäristöä. Ääniä kuului ympärillä, mutta oli tosi vaikeaa yhdistää mistä ääni oikein tuli. Jotenkin se tuntui pelottavaltakin. Välillä taas nauratti, kun äitini ohjeistus oli vähän epämääräistä ja meinasin kävellä ovenkarmeihin. Apuvälineenä keppi toi kuitenkin turvallisuuden tunnetta, koska oikein käytettynä sillä tunsi jokaisen kynnyksenkin jo hyvissä ajoin.

Kierroksen jälkeen kokonnuimme yhteen saliin, jossa oli muita tehtäviä. Kokosin palapelejä, joissa piti hahmottaa palan oikea paikka muodon perusteella. Lisäksi muodostin torneja, joissa palikat olivat vain hieman erikokoisia ja ne pitikin saada koottua oikeassa järjestyksessä. Sitä ei tajunnutkaan, miten hankalaa on tehdä tuollaisia ns. pikkulasten pelejä ilman näkökykyä. Kyllä ne ympyrät ja neliöt nyt hahmotti helpostikkin, mutta heti kun kyseessä oli epämääräisen muotoinen pala, homma olikin paljon vaikeampaa.

Kaikenkaikkiaan tapaamisesta jäi hyvä mieli. Omat kokemukseni nyt eivät ole tietenkään samanlaisia kuin  ihmisellä, joka ei ole koskaan nähnyt, mutta antoivat hieman käsitystä siitä, miltä maailma Rasmuksesta näyttää. Rasmuksen kanssa harjoitellaankin jo paljon asioita, jotka auttavat häntä tilan hahmottamisessa, sekä tuntoaistin kehityksessä.

Kotimatkalla Rassesta alkoi näkyä jo väsymyksen merkkejä, enkä itsekkään kyllä ollut enään virkeimmilläni, joten jätin kauppareissun suosiolla huomiselle. Tultiin siis suoraan kotiin ja vaihdoin samantien kotivaatteet ja lysähdin sohvalle Rasmus kainalossa. Hetken päästä kuitenkin ovikello soi ja saimme piiiiiiitkästä aikaa Rasmuksen kummitädin (ja hyvän ystäväni) Lauran yökylään. Tätä onkin odotettu! Loppuilta meneekin siis jutellessa (juorutessa) sekä nauraessa. :) 

kotimamma-look päästä varpaisiin

Laura-kummi ja Rasse <3

maailman rakkain näky <3