Helmikuun viimeisenä viikonloppuna juhlittiin Rasmuksen 3v-synttäreitä. Jaksan vain ihmetellä, miten tuo kirppu voikaan olla jo noinkin vanha! Ei kolmevuotiasta voi oikein mitenkään sanoa vauvaksi enää. Teen sitä kyllä silti,haha. Meillä oli oikein mukavat juhlat sekä lauantaina, että sunnuntaina. Vaikka karsittiinkin aika paljon ketä kutsutaan. niin kyllähän vieraita silti riitti parille päivälle oikein hyvin. Ja vaikka kuinka ihanaa olisikin ollut kutsua kaikki vähänkin läheisemmät ihmiset, ei se olisi onnistunut, sillä meidän koti on kuitenkin vain kolmio, eikä tänne määräänsä enempää vieraita mahtuisikaan.
Synttäreiden teeman keksin muutama viikko ennen juhlia ja hyvissä ajoin tilailinkin kertakäyttöastiat netistä. Teemana tänä vuonna oli viidakko/safari, kumpi nyt ikinä onkaan :D. Pidän siitä, että synttäreillä on jokin teema ja mikäs sen söpömpi idea kuin eläimet. Budjetin yritin pitää jokseenkin maltillisena ja vaikka halvemmallakin olisi varmasti päässyt, tuli juhlat kuitenkin halvemmaksi kuin ensimmäiset tai toiset Rasmuksen synttärit. Sitäpaitsi onhan synttärit nyt sen verran merkitykselliset juhlat, ettei joka penniä pidäkkään miettiä! :)
Alunperin suunnitelmissa oli tehdä itse koristeita seinille, sekä tehdä jotain suolaisia tarjottavia, mutta yksinkertaisesti voimat olivat sen verran vähissä, että päätettiin mennä helpoimman kautta. Koristeina oli ainoastaan ilmapalloja ja suolaiseksi tarjottavaksi valitsin coctailpiirakoita munavoilla, sekä patonkia eri makuisten tuorejuustojen kanssa. Simppeliä, mutta hyvää. Makeat tarjottavat taas tuli äitini leipomon kautta, joten niiden puolesta ei tarvinnut edes sitäkään vähää tehdä. Meillä olisi joka juhlissa takuulla paljon huonommat tarjottavat ilman äitiäni. Kiitos äiti siis näistäkin herkuista! <3
Juhlat menivät oikein mallikkaasti. Rasmus oli hyväntuulinen ja nautti saamastaan huomiosta. Iso kiitos kaikille mukana olleille ja muillekkin Rasmusta muistaneille! <3
Minkälaisia synttäreitä teillä on järjestetty? Mitä teemoja vai oliko mitään tiettyä teemaa? :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste synttärit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. maaliskuuta 2016
maanantai 2. maaliskuuta 2015
2v synttärijuhlat
Koko viikonloppu meni juhliessa Rasmuksen synttäreitä. Synttärit järjestettiin kahtena päivänä ja se oli ihan hyvä päätös. Vieraita piti tulla paljon enemmän, mutta moni oli sairastunut, eikä päässyt paikalle. Meillä oli kuitenkin hauskat juhlat ja olikin kivaa, että oli aikaa jutellakin jokaisen vieraan kanssa. Viime vuonna ihmisiä oli niin paljon kerralla, ettei mitenkään ehtinyt kunnolla huomioimaan kaikkia.
Rasmus sai paljon ihania ja hyödyllisiä lahjoja. Tuli vaatetta, leluja, lahjakortteja ja rahaa. Kiitos kaikille lahjoista ja etenkin siitä, että tulitte juhlimaan Rasmusta! <3 Täytyy todeta, että onneksi synttärit on vain kerran vuodessa. On niissä vain melkoinen homma :D.

maanantai 23. helmikuuta 2015
2v synttäreiden suunnittelua
En vain pysty käsittämään miten nopeasti aika menee! Tällä viikolla pieni vauvani on jo kaksivuotias. Ei siis missään määrin mikään vauva enää, vaikka minulle hän sitä on varmasti aina <3. Rasmuksen virallinen synttäripäivä on tämän viikon sunnuntai ja synttäreitä juhlitaan sekä lauantaina, että sunnuntaina. Viime vuonna synttärit olivat vain yhtenä päivänä ja vieraat tulivat porrastetusti. Muuten hyvä idea, mutta Rasmus alkoi jo alkuillasta olla ihan väsynyt, koska ei nukkunut päiväunia ollenkaan ja näin ollen synttärisankari ei todellakaan ollut hyvällä tuulella. Nyt katsotaan miten synttärit menee kahtena päivänä juhlittuna. Kaikki vieraat, kun ei mahtuisi mitenkään päin samaan aikaa tänne meidän luukkuun.
En ole turhia stressaillut synttärijuhlista, mutta havahduin kuitenkin äskettäin, ettei sinne tosiaan ole kauaa aikaa ja jotain on niiden eteen tehtävä. Tilasinkin sitten heti netistä kertakäyttöastiat. Ne helpottavat huomattavasti tiskin määrää. Kahvikupit nyt ei kertakäyttökamaa ole, mutta muuten päästäänkin tiskin suhteen helpolla. Ja ovathan nuo niin nätit! Jonkun mielestä voi olla tyttömäistä pojan synttäreille, mutten itse ajattele niin. Äitini oli aluksi ihmeissään, kun kerroin väriteemasta, mutta tilauksen tultua näytin astioita äidilleni, eikä hän enää hämmästellyt. Kivat ne siis olivat hänenkin mielestään.
Teemasta sen verran, ettei sitä tosiaan sen suuremmin ole. Väriteema korkeintaan. En voisi kuvitellakaan vapaaehtoisesti järjestäväni esimerkiksi Disneyn autot-teemalla olevia synttäreitä. Tottakai sellaiset järjestettäisiin, jos Rasmus osaisi toivoa, mutta ainakin toistaiseksi mennään minun pillin mukaan. Onneksi! :D
Tarjottavien suhteen pääsen superhelpolla. Äitini omistaa leipomon, joten minun tarvitsee vain kertoa mitä haluan ja ne tehdään valmiiksi ja vieläpä ilmaiseksi. Tämä onkin omalla kohdallani ihan tosi hyvä, sillä en osaa leipoa sitten yhtään! Tarjottavaksi näillä näkymin tulee suolaisista voileipäkakkua, jonkinlaisia salaatteja ja ehkä joku piirakka. Makean puolelta taas kakkua (mahdollisesti kahta erilaista), muffinseja, karkkia ja pop cornia. Juomana meillä on kahvin ja teen lisäksi limsaa ja mehua. Omaan korvaan tarjottavat kuulostaa oikeinkin hyvältä siis!
Halusin Rasmukselle synttäreille päälle jotain uutta, joten suuntasin keskustaan etsimään kivaa asua. En mitään oikeita juhlavaatteita edes etsinyt, koska synttäreille ei meillä ainakaan ole tapana pukeutua kovin juhlavasti. Kuitenkin siistit, kivannäköiset vaatteet tulee olla päällä, eikä mitään ihan kotiretkuja. Löysin kivat housut ja paidan Rasmukselle H&M:ltä, jotka sitten sopivat juhlien jälkeen myös ihan arkikäyttöön. Synttäreitä kun juhlitaan kuitenkin kahtena päivänä, on hyvin mahdollista, että vaatteet likaantuvat jo ensimmäisenä päivänä. Voi olla, että pitää sitten miettiä toinenkin asu, mutta sen näkee myöhemmin. Oma pukeutuminen on ihan yksi kysymysmerkki, sillä tuntuu, ettei ole mitään kivaa asua. Voi olla, että suuntaan vielä kaupungille ja toivon löytäväni edes jonkun kivan paidan itselleni tai sitten tyydyn johonkin retkuun, mikä kaapista sattuu löytymään.
Olenkohan unohtanut jotain oleellista, mitä synttäreille tarvitsisi? Minkälaisia lastensynttäreitä teillä on järjestetty?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)