17-vuotiaana muutin pois kotoa, kaverini kanssa samaan kämppään. Samoihin aikoin aloitin lähihoitaja opinnot ja aloin seurustelemaan. Elämäni muuttui siis aika paljon, mutta tykkäsin siitä. Opintojen lisäksi kävin töissä kahvilassa. Kaikki samaan aikaan kuitenkin lopulta uuvutti niin paljon, että tein tyhmän päätöksen ja lopetin koulun. Se kaduttaa edelleenkin, mutta ehtiihän sitä vielä, onneksi :). Elämäni oli siis kaikenkaikkiaan aika tapahtumarikasta ja huoletonta. Tein hyviä ja huonoja asioita, mutta mitään en muuttaisi. Tai no, sen koulun olisin voinut käydä loppuun..
Nykyään olen siis 21-vuotias nainen ja yhden pikkuisen pojan äiti. Tykkään elämästäni, ihanasta lapsestani, kavereista, poikaystävästä, perheestä, hyvästä ruoasta, omasta kodista, auringosta, maratonipuheluista, hedelmäkarkeista, salkkareista ja vaikka mistä muusta. En tykkää kylmästä säästä, juustosta, kiukuttelusta, sotkuisesta kodista, hirveästä metelistä, itsekkyydestä enkä saunasta.
Siinäpä jotain asioita minusta ja menneestä elämästäni. Enempää en oikein keksi, mutta kysyä saa, jos jotain kysyttävää jää :).
Oletpas kaunis vanhoissa ja nykyisissä kuvissa! :) Onko Rasmuksen isä teidän elämässä, sain käsityksen että poikäystäväsi ei ole Rasmuksen isä :)?
VastaaPoistaKiitos paljon! :) Rasmuksen isä ei ole enää meidän elämässä, oikean käsityksen siis sait :).
PoistaJa unohtu äskeisestä kommentista, että oli kiva lukea sinusta itsestäsikin :) Rasmus suloinen lapsi! Terveisin 7 kk tytön äiti, itsekin lähihoitaja koulun keskeyttänyt (harmittaa myös näin jälkikäteen)!
VastaaPoistaKiva, että kiinnosti! Onneksi sitä ehtii opiskella kuitenkin myöhemminkin :). Hyvää joulunodotusta sinne teille! :)
PoistaOlipa kiva postaus! :)
VastaaPoistaKiitos! Kiva, kun tykkäsit. :)
Poista<3
VastaaPoista